HJK kiinni jatkopaikassa – walesilaisilla kyseenalaiset keinot käytössä

HJK johti tauolle mentäessä Connah’s Quay Nomadsia maalein 2-0 Eurooppa-liigan toisessa karsintaottelussa. Ensimmäinen osaottelu päättyi Nomadsin 1-0-voittoon Walesissa.
Vierasjoukkue ei säästellyt ensimmäisellä puoliajalla. Jokaiseen tilanteeseen pelaajat tulivat todella kovaa, eikä yhtäkään tilannetta jätetty pelaamatta loppuun. Muutama torikokouskin nähtiin, kun vierasjoukkueen pelaajat tulivat välillä tilanteisiin liiankin kovin ottein.
Moshtagh Yaghoubi vei isännät 1-0-johtoon ottelun 11. minuutilla vapaapotkusta. Suosiollisen avustuksen maaliin teki Nomadsin maalivahti John Danby, jonka näpeistä pallo meni maaliin.
Nomads yritti myös pelata jokaisessa mahdollisessa tilanteessa aikaa. Esimerkiksi epäonninen Danby kävi vaihtamassa hanskat vaihtopenkillä.
HJK:n toisen maalin teki Akseli Pelvas. Aapo Halme pelasi pitkän pallon, jonka Demba Savage otti näppärästi haltuun ja jatkoi Pelvakselle, jonka viimeistely oli takuuvarma.
Ensimmäisellä puoliskolla walesilaiset saivat pari erikoistilannetta, mutta HJK:n puolustus selvitti nämä tilanteet mallikkaasti. Pelin avaamisessa vierasjoukkue jätti vartioimatta ainoastaan keskuspuolustaja Halmeen, jonka vastuulle usein avaavat syötöt jäivät.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan