Huuhkaja-vahdilla näytönpaikka – ykkösveskarin rooli jäämässä silti unelmaksi?
Kuva: Getty Images
Mestaruussarjassa pelaavan Readingin maalivahti Anssi Jaakkola lähti seuran harjoitusleirille Hollantiin ainoana edustusjoukkueen maalivahtina. Joukkueen ykkösveskari Ali Al-Habsi on nimittäin näillä näkymin siirtymässä Saudi-Arabian sarjaan.
Jaakkolalla on nyt harjoitusleirillä mahdollisuus osoittaa kykynsä. Mukana on kolme nuorta maalivahtia sekä Jaakkola.
– Aina sitä odottaa harjoituskauden otteluita, kun pääsee pelaamaan eri vastustajia vastaan kuin normaalisti. Se rikkoo tavallaan normaalin harjoitusrutiinin, Jakkola kertoi Readingin nettisivuilla.
Jaakkola oli viime kaudella kakksoveskarin roolissa, kun Reading ylsi aina Valioliiga-karsintoihin asti, jossa kuitenkin viimeisessä karsintaottelussa Huddersfield oli maalilla parempi ja eteni Valioliigaan. Harjoituskaudella Jaakkola on seuran ykköskassari, joka näyttää mallia nuoremmille maalivahdeille.
– Olen ainoa seniorimaalivahti tällä hetkellä. On hyvä työskennellä nuorempien poikien kanssa, he pitävät minut varpaillani. Toivottavasti pystyn myös puskemaan heitä eteenpäin, Jaakkola sanoi.
Ensi kaudella Jaakkolan rooli tuskin silti hirveästi muuttuu. Reading-manageri Jaap Stam etsii kuumeisesti korvaajaa Al-Habsille. HITC Sportin mukaan Reading olisi jo tehnyt tarjouksen Fulhamin maalivahti David Buttonista.
Jaakkola nousi hiljattain myös Suomen A-maajoukkueeseen pitkän tauon jälkeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan