Kaikki tähänastiset tiedot Oulun derbyn pommiuhkauksesta – ottelu uusitaan
AC Oulun ja OPS:n välinen Ykkösen ottelu jouduttiin keskeyttämään keskiviikkoiltana pommiuhkauksen takia. Palloliiton mukaan ottelu uusitaan, mutta uutta ajankohtaa ei ole vielä päätetty. Ottelu keskeytettiin maalittomassa tasatilanteessa.
Oulun derbyä oli tullut katsomaan peräti 3611 katsojaa, mutta 84. minuutilla ottelu keskeytettiin pommiuhan takia. Stadionin kenttämiehelle oli puhelimitse kerrottu, että alueella olisi pommi, jonka jälkeen tuli vielä toinen puhelinsoitto, jossa uhattiin, että pommi räjähtäisi pian. Puhelu tuli ulkomaisesta liittymästä englannin kielellä.
Tämän jälkeen stadion tyhjennettiin rauhallisissa merkeissä. Lopulta poliisi päätti tyhjentää koko Raatinsaaren ja liikenne saarelle katkaistiin. Puolen yön aikaan poliisi avasi liikenteen Raatinsaarelle. AC Oulu tiedotti, että stadionille jääneet tavarat voisi hakea torstaina klo. 9-12 välisenä aikana.
Molemmat seurat suostuivat uusintaotteluun. AC Oululle se on jo toinen uusintaottelu tälle kaudelle. Aiemmin kaudella ACO:n ja EIF:n välinen ottelu päätettiin uusia tuomarivirheen takia. Nyt mahdollisuutena olisi ollut pelata ottelun loppuhetket eli vajaa kymmenisen minuttia erikseen sovittuna ajankohtana, mutta Palloliitto ja seurat katsoivat, että paras tapa on uusia ottelu.
Poliisi tiedotti torstaiaamuna, ettei stadionin alueelta löytynyt mitään pommia tai räjähdettä. Poliisi on aloittanut tapauksesta rikostutkinnan perättömänä vaarailmoituksena. Ketään ei ole otettu kiinni tapauksen jäljiltä, eikä uhkaajan henkilöllisyys ole vielä selvillä.
Palloliitto kertoi myös, että ottelun vedonlyöntikäyttäytymistä tutkitaan. Ulkomailla on ollut tapauksia, joissa pommiuhkauksen tekijöiksi on epäilty tahoja, jotka ovat yrittäneet vedonlyöntvilppejä. Palloliiton tiedottaja Sami Terävä kertoi Iltalehdelle, ettei pelissä olisi ollut mitään poikkeuksellista vedonlyöntiliikehdintää.
Lähde: Ilta-Sanomat, Palloliito, AC Oulu, MTV
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan