Ranskalainen L’Equipe kertoo Atletico Madridin tehneen seurahistoriansa suurimman tarjouksen pelaajasta.

Lähteen mukaan madrididilaiset ovat tänään aamulla tarjonneet AS Monacolle 45 miljoonaa euroa vaihtokauppana Fabinhosta. Toteutuessaan kauppa ylittäisi Atleticon aiemman siirtoennätyksen. Kesällä 2011 Falcao siirtyi seuraan 40 miljoonan euron summalla.

Lähde kuitenkin huomauttaa, että seurojen välillä ei ole alustavaa sopimusta asiasta.

AS Monacon kerrotaan antaneen Falcaolle lupa lähteä seurasta tänä kesänä, mikäli mies itse niin tahtoo. Paris Saint-Germainin tiedetään olevan brasilialaisen perässä, mutta suurseura ei toistaiseksi ole onnistunut vakuuttamaan muita osapuolia kaupan järkevyydestä.

Atleticolla on siirtokielto tammikuuhun 2018 saakka. Seura voisi silti hankkia pelaajia alustavilla sopimuksilla siten, että pelaaja siirtyy seuran vahvuuteen kiellon päätyttyä.