17-vuotias keskikenttäpelaaja tekee IFK Mariehamnin maalit – ”On kyllä aika poikkeuksellinen talentti”
IFK Mariehamniin on saapunut tänä vuonna paljon ulkomaalaisväriä Veikkausliigan sarjapaikkaa pelastamaan. Nyt syksyllä eniten tulitukea on antanut kuitenkin seuran oma suomalaislahjakkuus.
Viime viikon TPS-ottelu näytti jo esimakua, kun 17-vuotias Arvid Bergvik teki ottelun ainoan maalin. Tänään perjantaina närpiöläislähtöinen keskikenttäpelaaja onnistui toistamiseen SJK:ta vastaan.
Sukulaiset katsomossa saivat ihailla Bergvikin yläkulmalaukausta kulmapotkun jälkitilanteesta.
”Grönvittin” Noah Nurmi hehkutti Bergvikia tauolla.
– Ensinnäkin ihan huikea pelaaja, että on tuonut ihan valtavasti hyvää meidän pelaamiseen. On kyllä aika poikkeuksellinen talentti. On kerta kaikkiaan upea pelaaja… Unohdin sen toisen kysymyksen, naureskeli Nurmi Ruudun lähetyksessä.
Bergvik sai hiljattain ensimmäistä kertaa kutsun Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen. Vuonna 2008 ja myöhemmin syntyneet pojat kohtaavat tämän kuun lopussa Skotlannin, Ruotsin ja Saksan.
Vaikka IFK Mariehamn johti perjantaina vielä avausjakson jälkeen, se hävisi lopulta maalein 1–2.
Vierastappion myötä IFK Mariehamn joutuu vähintään karsimaan paikastaan Veikkausliigassa. Se jää FF Jaron ohella sarjassa kahden viimeisen joukkoon. Joukkueet ovat perjantain jälkeen tasapisteissä.
Muokattu viimeksi 18.9. klo 20.16: Uudelleenmuotoiltu.
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen