OGC Nicen brasilialainen laitapuolustaja Dalbert, 23, on todennäköisesti siirtymässä Internazionale Milanoon, vahvistaa Interin urheilutoimenjohtaja Piero Ausilio.

Milanolaisseura on päässyt siirrosta yhteisymmärrykseen Dalbertin ja Nicen kanssa. Diili on allekirjoitusta vaille valmis.

Brassipelaajan saapuminen ei kuitenkaan Ausilion mukaan vaikuta Ivan Perisicin tai Antonio Candrevan tilanteeseen. Molempien on huhuttu kesällä siirtyvän Englannin Valioliigaan. Perisicin, 28, perässä on koko siirtoikkunan ajan roikkunut Manchester United ja Candrevaa, 30, tavoittelee huhujen mukaan Chelsea.

– Silloin tällöin kuulee outoja asioita, erityisesti Candrevan kohdalla. Me ostimme hänet viime vuonna, hän on Italian maajoukkuepelaaja. Häntä ei ole ikinä laitettu myyntiin, emmekä ole ikinä ajatelleet hänen myymistään, sanoi Ausilio ESPN:n mukaan.

Perisicin kohdalla Ausilio puhui jopa uudesta jatkosopimuksesta.

– Keskustelemme siitä. Se on jotain, mitä haluamme. Hänellä on yhä kolme vuotta jäljellä sopimuksessaan Interin kanssa, mutta minusta meidän olisi aika antaa hänelle hieman enemmän tunnustusta.