ManU:lta myrskyvaroitus – kahdessa pelissä kahdeksan maalia ja oma maali puhtaana
Kuva: Getty Images
Manchester United jatkoi vahvoja otteitaan Valioliigassa lauantaina kaatamalla Swansean vieraskentällä maalein 4-0.
Ensimmäinen puoliaika meni tasaisissa merkeissä, vaikka United peliä veikin. United sai todellisen pukukoppimaalin juuri ennen taukovihellystä. Paul Pogba jatkoi päällään kulmapotkusta annetun keskityksen ylärimaan, mutta toppari Eric Bailly seurasi tilanteen ja viimeisteli pallon verkkoon maaliviivalta.
Toisella puoliajalla Swansea sai muutamia tekopaikkoja, mutta ei onnistunut ohittamaan David de Geaa.
Viimeinen kymmenminuuttinen oli synkkä kotijoukkueelle. 80. minuutilla tuore tähtihankinta Romelu Lukaku teki jo kauden kolmannen osumansa. Vain parisen minuuttia edellisestä Pogba vei vieraat jo 3-0-johtoon.
Maali-iloittelu jatkui vielä 84. minuutilla, kun vaihdosta tullut Anthony Martial teki ottelun loppulukemat.
United on antanut nyt todellisen myrskyvaroituksen tasostaan, sillä kahdessa ottelussa se on tehnyt kahdeksan osumaa ja pitänyt oman maalin puhtaana. Ensimmäisessä ottelussa ManU voitti West Hamin samoin lukemin 4-0. Seuraavaksi United kohtaa kotonaan Leicester Cityn.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”