OPS:lle paluumuuttaja Kakkosesta – ”Tulee paikkaamaan puolustuksessa olleen reiän”
Oulun Palloseura on solminut loppukaudeksi pelaajasopimuksen nigerialaispuolustaja Alex Arinzen kanssa.
Arinze, 27 on pelannut OPS:ssa aiemminkin kausilla 2009-2011 ja 2013-2014. Tällä kertaa hän palaa Ouluun Kakkosessa pelaavasta Käpylän Pallosta.
– Alex tulee paikkaamaan sen reiän, mikä meidän puolustuksessa on ollut koko kauden. Meiltä puuttuu puolustajia, joten olen tyytyväinen, että saimme tärkeän pelaajan mukaan joukkueeseen juuri ennen siirtoikkunan sulkeutumista, iloitsee OPS:n päävalmentaja Miika Juntunen seuran tiedotteessa.
Aiemmin urallaan nigerialainen on edustanut myös PK-35 Vantaata ja AC Kajaania.
Arinze on joukkueen käytössä jo perjantaina, kun OPS kohtaa 18:30 kotikentällään Kokkolan Pallo-Veikot.
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa