Viron maajoukkuemaalivahti jatkaa VPS:ssä myös ensi kaudella
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseura on käyttänyt Marko Meeritsin sopimuksessa olleen option. Näin ollen virolaismaalivahti jatkaa VPS:n riveissä myös kaudella 2018.
Aikanaan Hollannin pääsarjaakin pelannut Meerits on tällä kaudella vakuuttanut monipuolisella tekemisellään niin torjuntatyöskentelyn kuin jalalla pelaamisen suhteen. Meerits teki tammikuussa 2017 VPS:n kanssa 1+1 -vuotisen sopimuksen.
– Meeritsin jatko on tärkeä meidän joukkueelle. Marko on tuonut omaa osaamista ja molempien tahtotila on, että Marko jatkaa hyvää työtä Henkan kanssa. Kehitettävää on vielä muun muassa liikkuvuudessa ja torjuntatyöskentelyssä. Tavoite on että Marko kehittyy huippuveskariksi Vepsussa, päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi tuoretta sopimusta.
Viron maajoukkueen mukana koko kauden säännöllisesti ollut Meerits on tällä hetkelläkin edustamassa kotimaataan MM-karsintaotteluissa Kreikkaa ja Kyprosta vastaan.
Lähde: VPS:n verkkosivut
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!