Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
Jani Honkavaaran Djurgården on huippuiskussa.
Djurgården voitti torstai-iltana vieraskentällä Mjällbyn maalein 2-0.
Kyseessä oli Djurgårdenille kolmas peräkkäinen voitto Allsvenskanissa. Djurgården ei ollut aiemmin voittanut Honkavaaran alaisuudessa kolmea peräkkäistä sarjaottelua.
Täysi pistepotti nosti Djurgårdenin sarjataulukossa kolmanneksi. Djurgården on jäänyt pisteen päähän toisena olevasta Hammarbysta, ja koko kauden sarjaa johtanut Sirius on seitsemän pisteen päässä.
– Viime kaudella pelasimme 11 ottelua putkeen ilman tappiota, joten meillä on ollut hyviä tuloksia. On kuitenkin hienoa saada onnistumisia. Ottelu ei ollut täydellinen, mutta olemme iloisia voitosta, Honkavaara totesi ruotsalaismedialle.
Honkavaaran Djurgården kohtaa maanantaina Toni Koskelan Kalmarin Allsvenskanissa. Kalmar on ajautunut hankalaan tilanteeseen. Karsijan paikka vaanii enää kolmen pisteen päässä.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | IK Sirius FK SIR | 19 | 13 | 3 | 3 | 47-27 | 42 |
| 2 | Hammarby HIF | 19 | 11 | 3 | 5 | 44-18 | 36 |
| 3 | Djurgården DJU | 19 | 11 | 2 | 6 | 43-19 | 35 |
| 4 | Elfsborg ELF | 19 | 8 | 7 | 4 | 27-19 | 31 |
| 5 | BK Häcken HAC | 19 | 8 | 7 | 4 | 33-29 | 31 |
| 6 | AIK | 18 | 9 | 4 | 5 | 28-27 | 31 |
| 7 | Malmö MFF | 19 | 9 | 2 | 8 | 33-30 | 29 |
| 8 | Vasteras SK VAS | 19 | 8 | 5 | 6 | 28-33 | 29 |
| 9 | GAIS GAI | 19 | 7 | 5 | 7 | 25-18 | 26 |
| 10 | Brommapojkarna BRO | 19 | 6 | 6 | 7 | 27-31 | 24 |
| 11 | IFK Göteborg IFK | 19 | 6 | 5 | 8 | 24-39 | 23 |
| 12 | Mjällby AIF MJA | 18 | 5 | 5 | 8 | 24-29 | 20 |
| 13 | Kalmar FF KAL | 19 | 5 | 4 | 10 | 21-29 | 19 |
| 14 | Degerfors IF DEG | 19 | 4 | 4 | 11 | 17-31 | 16 |
| 15 | Orgryte ORG | 19 | 3 | 5 | 11 | 22-42 | 14 |
| 16 | Halmstad HAL | 19 | 2 | 5 | 12 | 13-35 | 11 |
LUE MYÖS
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Edin Džeko lopettaa maajoukkueuransa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Katso video: Saksan Cupissa ennennäkemätön tifo – sosiaalinen media aivan haltioissa
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta