Alexander Ring on noussut Pohjois-Amerikassa supertähdeksi – Suomessa sitä ei vielä ymmärretä

Moni kyseenalaisti Alexander Ringin, 26, siirron MLS-sarjaan New York City FC:n riveihin viime helmikuussa. Ring ehti pelata ennen siirtoaan viiden ja puolen kauden ajan Saksassa Bundesliigaa ja 2. Bundesliigaa. Nyt hän on noussut Pohjois-Amerikassa supertähdeksi.
Suomessa MLS-sarjaa ei seurata kovin tarkasti. Osasyy löytyy jo pelkästään siitä, että ottelut pelataan usein yöaikaan.
Osansa Ringin onnistumisesta kertoo se, että miestä on väläytelty useaan otteeseen koko sarjan parhaaksi uudeksi pelaajaksi. Lisäksi keskikenttäpelaaja on valittu kertaalleen myös MLS:n viikon joukkueeseen, lue lisää täältä.
– Vastuu on yksi suurimmista syistä, miksi lähdin New Yorkiin. Silloin kun valmentaja (Vieira) soitti ja kertoi haluavansa minut sinne ja kertoi suunnitelmansa minun varalle, ei minun tarvinnut kauheasti muita vaihtoehtoja miettiä. Uskon, että se oli paras paikka minulle kehittyä, varsinkin hänen alaisuudessa, Ring avasi siirron taustoja Huuhkaja tv:lle.
Ring on vakuuttanut NYCFC:ssä, jossa pelaa muun muassa Espanjan maajoukkueeseen taas nostettu Barcelonan entinen maalitykki David Villa. Keskikentällä operoi myös italialaistaitelija Andrea Pirlo, joka on jäänyt tällä kaudella vähäisemmälle peliajalle. Joukkuetta valmentaa Arsenal-legenda Patrick Vieira. Ring oli varsin iloinen joukkuetoverinsa Villan puolesta, kun hänet valittiin kolmen vuoden tauon jälkeen maajoukkueen mukaan.
– Uskon, että statsit puhuvat puolestaan. Voin vain sanoa sen, mitä näen hänen päivittäisessä tekemisessään ja peleissä. Kaveri pelaa kuin 25-vuotias, ei hyydy ja aina täynnä intoa. Hänen reaktionsa kutsuun kertoi myös paljon, hän ei miettinyt kahta kertaa lähteekö 35-vuotiaana taas mukaan, Ring kehui joukkuetoveriaan.
NYCFC on tällä hetkellä Itäisessä konferenssissa toisena. Ratkaisupelit lähestyvät ja Ring tietää, että joukkueella on kaikki eväät vaikka mestaruuteen saakka.
– Kaikki on oikeastaan loksahtanut paikoilleen. Nyt alkaa tärkeät pelit. Olisi tärkeää, ettei tule loukkaantumisia ja jengi pysyisi kunnossa, niin meillä on hyvät mahdollisuudet mennä loppuun saakka, Ring totesi.
Ring on Huuhkajien ryhmässä mukana, kun Suomi kohtaa MM-karsinnoissa lauantaina Islannin kotonaan ja ensi viikolla Kosovon vieraskentällä. Maajoukkuetauon jälkeen keskikentän maestro lähtee taas takaisin rapakon taakse, jossa hänet otetaan vastaan joukkueensa supertähtenä. Ei ihan jokapäiväistä herkkua suomalaiselle jalkapalloilijalle.
Suomessa tätä ei silti vielä täysin ymmärretä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan