Arsene Wenger kertoo, miksi hän hylkäsi paikan ManU:n valmentajana – ”Hän oli paras ehdokas”
Kuva: Getty Images
Ranskalainen Arsene Wenger on toiminut Arsenalin managerina vuodesta 1996 lähtien. Hän on voittanut seuran kanssa kolme Valioliigan mestaruutta, seitsemän FA Cupia ja seitsemän Community Shieldiä.
Vaikka viime vuosina Wengerin Arsenal ei olekaan niittänyt samanlaista menestystä kuin ennen, on häntä pidetty aina yhtenä maailman osaavimpana valmentajana.
Wenger solmi viime vuonna Arsenalin kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen, mutta hän paljasti, että mietti tulevaisuuttaan pitkään. Hän kertoi myös, että muun muassa Ranskan suurseura Paris Saint-Germain on ollut kiinnostunut hänen palveluksistaan.
Englannin kaikkien aikojen menestyneimmän seuran Manchester Unitedin entinen puheenjohtaja Martin Edwards kertoi elämäkerrassaan, että Wenger oli ehdolla myös legendamanageri Sir Alex Fergusonin korvaajaksi.
Ferguson jäi eläkkeelle kauden 2012-13 lopussa, minkä jälkeen Unitedia ovat valmentaneet David Moyes, Louis Van Gaal ja nykyisin Jose Mourinho. Myös ManU:n entinen tähtipelaaja Ryan Giggs on toiminut joukkueen väliaikaisena valmentajana.
Edwardsin mukaan ManU jopa neuvotteli pestistä Wengerin kanssa.
– Ensimmäinen vaihtoehtomme oli Arsene. Wenger oli menestynyt erittäin hyvin liityttyään Arsenaliin vuonna 1996, varsinkin hänen ensimmäisellä täydellä kaudellaan, kun hän voitti seuran kanssa tuplamestaruuden, kertoi Edwards Goalin mukaan.
– Vaikka se pitää paikkaansa, että hänellä on ollut vaikeita aikoja sen jälkeen, me ajattelimme silloin, että hän olisi paras korvaaja Alexille. Hän oli ainakin minun ensimmäinen vaihtoehtoni. Joten me lähestyimme häntä ja Wenger osoitti vähän kiinnostusta. Minä ja Peter Kenyon (ManU:n entinen toimitusjohtaja) tapasimme hänet hänen luonaan Lontoossa ja kuuntelimme, mitä hänellä oli sanottavana.
Wenger myönsi, että manchesterilaisten tarjous oli houkutteleva, mutta hän ei halunnut jättää rakastamaansa seuraa.
– Olin aina onnellinen täällä, ihmiset olivat tyytyväisiä minuun ja olin aina onnellinen. Rakastan tämän seuran arvoja, ja minusta seurassa on aina ensimmäisenä kyse arvoista. Joku päivä olisi hyvä keskustella lehdistön kanssa kehityksestä, sanoi Wenger Goalin mukaan.
– Puhutaan Manchester Unitedista, kehitys viimeisen 20 vuoden aikana olisi erittäin mielenkiintoinen. Paljon on muuttunut, mutta kun tulin tänne, niin siinä oli kyse niistä arvoista, joita rakastan urheilussa. Siksi olen vieläkin kilpailussa mukana.
– Kysyn sitä aina itseltäni. Kyllä, totta kai Manchester United oli houkuttava, mutta olenko onnellinen täällä? Vastaus on ”kyllä”.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä