Englannin alasarjat ja tupakkaa polttavat valmentajat – entinen RoPS-tähti on kiitollinen kokemuksistaan
Alkuvuodesta debyyttinsä Suomen A-maajoukkueessa tehnyt Robert Taylor siirtyi heinäkuussa ruotsalaisen AIK:n riveihin.
Rovaniemen Palloseurassa ja JJK Jyväskylässä liigavalmiiksi keitetty Taylor, 22, haki vuosina 2011-2013 oppia ja kokemuksia Lincoln Citystä, joka pelaa nykyään Englannin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla, League Twossa.
Ilman Englannissa vietettyjä vuosia Taylor ei olisi välttämättä tällä hetkellä AIK:ssa. Hän suhtautuu kuitenkin maan jalkapalloon varsin kriittisesti.
– Ne kaksi vuotta, jotka vietin Lincolnissa olivat ehkäpä elämäni parhaat vuodet. Vain jalkapalloa, eikä mitään muuta, asuttiin hyvien kavereiden kanssa. Siellä opin, että minun oli jätettävä hienot kikat ja temput taakseni, jos halusin ammattilaiseksi. Muutoin jalkapallo siellä ei sopinut minulle laisinkaan. Se oli liian suoraviivaista – stereotyyppistä englantilaisjalkapalloa, kertoo Taylor In Bed With Maradona -sivuston kattavassa haastattelussa.
Vaikka Taylor ei ikinä saanut ammattilaissopimusta Lincolnista, hän oppi paljon siitä, mitä jalkapallo Englannin alemmilla sarjatasoilla saattaa olla.
– Lincoln antoi minulle paljon ja teki minusta enemmän tai vähemmän sen ihmisen, joka olen tänä päivänä. Mutta jos olisin saanut ammattilaissopimuksen Lincolnista ja allekirjoittanut sen, en todennäköisesti pelaisi tällä hetkellä näin korkealla sarjatasolla.
– Nuoret ammattilaiset eivät saaneet mahdollisuutta ja heidät lainattiin alempien divisioonien joukkueisiin. Sama koski minua, kun olin nuori pelaaja siellä.
Taylor lähetettiin hakemaan peliaikaa Boston Towniin ja 11. sarjatason Lincoln Moorland Railway FC:hen, jossa hän sai tutustua mutasarjojen karuun arkeen.
– Valmentaja sanoi minulle, etten ollut tarpeeksi hyvä avauskokoonpanoon. Istuin penkillä ja katsoin, kuinka pelaajat potkivat palloa ympäri kenttää ja valmentaja poltteli tupakkaa sivurajalla. Silloin päätettiin, että minun olisi aika lähteä.
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen

- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä