Suomi otti lauantaina ensimmäisen voittonsa kuluvassa MM-karsinnassa, kun Alexander Ringin vapaapotkumaali toi Huuhkajille 1-0-voiton Islannista Tampereen Ratinan stadionilla.

Tiistaina on vuorossa vierasottelu Albaniassa, jossa vastaan asettuu karsintalohkon jumbosijalla majaileva Kosovo. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi viime vuoden syyskuussa Turussa 1-1-tasapeliin. Suomesta saatu vieraspiste on yhä Kosovon ainoa piste karsinnoissa. Suomi kasvatti lauantaina saldonsa neljään pisteeseen.

Islanti-ottelussa Huuhkajien kapteenina toiminut keskikenttäpelaaja Tim Sparv haluaa täyden pistepotin myös tiistaina.

– Se mikä on minulle tärkeää on, että vaatimustaso on korkealla. Nähtiin vähän klippejä tänään Kosovosta. Isokokoinen, vahva kärki sekä vikkeliä ja luovia hyökkäyspään pelaajia. Ihan varmasti vaikea matsi tulossa, Sparv ennakoi Palloliiton tiedotteessa.

– Asenteen pitää olla kohdillaan. Ei saa tyytyä siihen, että meillä on nyt kolme pistettä enemmän. Haluamme lisää pisteitä ja paremman aseman lohkossa.

– Kosovolla on sellainen opportunistinen asenne pelitavassaan. He näkevät mahdollisuuden voittaa meidät ja saada se ensimmäinen karsintavoito. En halua, että se tulee meitä vastaan.