La Masia ei ole kuollut – tässä FC Barcelonan kolme tulevaisuuden nimeä
FC Barcelonan akatemiaa La Masiaa on kritisoitu viime aikoina siitä, ettei sieltä ole noussut uusia tulevaisuuden tähtiä Barcelonan kokoonpanoon. Calcio Mercato nosti kuitenkin kolme nimeä, joista saatetaan kuulla ennen pitkää.
Lähimpänä läpimurtoa edustusjoukkueessa on 19-vuotias keskikenttäpelaaja Carles Alena. Espanjan alle 19-vuotiaiden maajoukkueen vakiokasvo Alena teki viime kaudella jo debyytin Barcelonan paidassa Luis Enriquen alaisuudessa Granadaa vastaan. Tällä kaudella Alena ei vielä ole ollut Barcelonan kokoonpanossa, mutta mitä luultavimmin näytönpaikka aukeaa tämänkin kauden aikana.
Seuraava läpimurtoa kärkkyvä pelimies on 18-vuotias Oriel Busquets. Sukunimen lisäksi myös nuorukaisen otteet kentällä viittaavat vahvasti Sergio Busquetsiin, mutta miehet eivät ole sukua toisilleen. Oriel Busquets viihtyy parhaiten keskikentän pohjalla puolustavassa roolissa. Nuorukainen pelasi vahvasti UEFA Youth Leaguen ottelussa Juventusta vastaan tällä viikolla, mutta edustusjoukkueen kokoonpanoon on vielä matkaa.
Yksi mielenkiintoisimmista La Masian oppilaista on 14-vuotias hollantilainen Xavi Simons. Kikkarahiuksinen keskikenttäpelaaja on ihastuttanut Youtube-videoissa ja hänellä onkin jo tuhansia seuraajia sosiaalisessa mediassa. Myös kohuagentti Mino Raiolan on kerrottu olevan kiinnostunut nuorukaisen liittämisestä talliinsa. Raiola on muun muassa Zlatan Ibrahimovicin ja Paul Pogban agentti.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa