Pääseekö Joel Pohjanpalo vihdoin irti? ”Hienoa, että ainakin fanit kaipailevat minulle vastuuta”

Bayer Leverkusen kohtaa sunnuntai-iltana Bundesliigan ottelussa kotikentällään Hamburger SV:n. Leverkusenin Huuhkaja-hyökkääjä Joel Pohjanpalo kärkkyy peliaikaa.
Pohjanpalon peliminuutit ovat jäänet todella vähäisiksi tällä kaudella. Suomalaishyökkääjä on pelannut yhdessä Bundesliigan ottelussa tällä kaudella vajaa puoli tuntia. Lisäksi Pohjanpalo pääsi irti cupin ottelussa Karlsruhreria vastaan reilun tunnin kohdalla ja iski jatkoajalla 2-0-maalin. Viime kaudella Pohjanpalo oli tehokkain hyökkääjä Bundesliigassa peliaikaansa nähden, lue lisää täältä.
Edelliset kaksi Bundesliigan ottelua ovat kuluneet Pohjanpalon osalta vaihtopenkillä, joista viimeisimmässä Leverkusen hävisi Hertha Berlinille 1-2.
– Minä en itse ota kantaa valmentajan ratkaisuihin – sillä ne ovat nimenomaan valmentajan ratkaisuja – mutta tietysti olisin halunnut päästä pelaamaan, Pohjanpalo kirjoittaa omassa Jollen Danger Zone -osiossa, lue kolumni kokonaisuudessaan täältä.
– Sen verran kuitenkin seurasin mediaa ja fanien reaktioita, että penkillä istumiseni oli ilmeisesti herättänyt vähän ihmetystä. Se on hieno huomata, että ainakin fanit kaipailevat minulle vastuuta, Pohjanpalo jatkaa.
Leverkusen hankki hiljattain argentiinalaishyökkääjä Lucas Alarion 24 miljoonalla eurolla. Sunnuntaina Alario saattaa saada ensikasteensa uudessa joukkueessaan.
– Alario saattaa hyvinkin olla avauksessa jo sunnuntaina. Jos ei, hän tulee varmasti vaihdosta kentälle. Tuohon hintaan voisi odottaa paljonkin tulosta tulevan.
Kilpailu peliajasta siis kovenee entisestään Leverkusenin hyökkäyksessä, jossa jo entuudestaan ovat muun muassa Kevin Volland sekä Stefan Kiessling. Pohjanpalo tiedostaa kovan kilpailun, mutta on valmis, jos kutsu kentälle tulee.
– Kilpailu on kovaa huippusarjoissa ja -seuroissa. Siihen pitää olla valmis. Pitää vain tehdä koko ajan parhaansa ja olla iskussa, kun näyttöpaikka tulee. Siihen tämän kaikki perustuu, Pohjanpalo muistuttaa.
Lue Pohjanpalon kolumni kokonaisuudessaan Jollen Danger Zonesta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!