Palloliiton säännöissä Kakkosen nousijasta käsittämätön porsaanreikä? ”Täysin järjetön”
Kuva: Juha Tamminen
Kakkosesta karsii neljä joukkuetta paikasta Ykköseen kauden päätteeksi. Kolmen lohkon voittajat sekä paras toiseksi sijoittunut joukkue pelaavat nousukarsintaottelut.
Palloliiton säännöissä on kuitenkin merkillinen porsaanreikä, jonka mukaan paras toiseksi sijoittunut joukkue ei välttämättä olekaan eniten pisteitä kerännyt lohkokakkonen.
GBK:n kapteeni Olli Nylund kirjoitti Facebookissa pitkän tekstin, jossa hän käy läpi säännön kummallisuutta. Sääntöjen mukaan paras lohkokakkonen valikoituu niiden pisteiden mukaan, johon ei ole laskettu lohkon kolmea putoajaa vastaan pelattuja otteluita.
– Parhaan kakkosen pisteistä vähennetään ne pisteet ja maaliero, jotka ovat saavutettu lohkon kolmelta putoajalta.
– Tämä sääntö asettaa joukkueet erittäin hankalaan asemaan, sillä oikeastaan kukaan ei tiedä ennen kuin viimeinen peli on vihelletty poikki, kuka on paras lohkokakkonen. Ja mikä pahinta, tämä sääntö asettaa joukkueet ja pelaajat erittäin vaikeaan asemaan moraaalisesti katsottuna, Nylund kirjoittaa päivityksessään.
GBK on tällä hetkellä kiinni nousussa, kun tarkastellaan parhaita lohkokakkosia. GBK kohtaa viimeisessä ottelussa kuitenkin PK-37:n, jolla on vaarana vielä putoaminen.
Säännön ongelma on se, että tietyssä tilanteessa joku joukkue voisi saada hyötyä häviämisestä.
– Tällainen sarjajärjestelmä, jossa tahallaan häviämällä saavutetaan parempi lopputulos, on täysin järjetön.
– Haluan lopettaa sillä, että henkilökohtaisesti en ikinä lähtisi häviämään peliä tahallani tai muutenkaan manipuloimaan tulosta. Mutta niin sinisilmäinen en ole, etten usko, etteikö joku tätä porsaanreikää lähtisi käyttämään. Joten jos vain on mahdollista, toivoisin kaikkien pelaajien puolesta ettei Palloliitto asettaisi meitä tällaiseen tapaukseen jatkossa, Nylund kirjoittaa.
Lue Nylundin kirjoitus kokonaisuudessaan täältä.
Muokattu 26.9. klo. 22.09: Selvennetty, että Kakkosen lohkovoittajat ja paras kakkonen karsivat paikasta Ykköseen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tilastot paljastavat: Onko tässä MM-kisojen pahin floppi?
- Lähde: Siirto on lähellä – nähdäänkö suomalainen Mestarien liigassa?
- Espanjan keskikenttäpelaaja tuo esiin uuden näkökulman Cristiano Ronaldosta
- Haastattelu: Tommi Pikkarainen kertoi miten Ghanan maajoukkuepelaaja päätyi VPS:ään
- Didier Deschamps paljasti – Kylian Mbappéa jouduttiin suojelemaan tulisessa MM-ottelussa
- LIVESEURANTA: Brasilia kohtaa huimassa ottelussa Norjan!
- Zlatan Ibrahimović MM-neljännesvälierästä: ”Olisin ottanut neljä punaista korttia”
- MTV:n selostaja hämmästeli MM-neljännesvälierän tuomarilinjaa: ”Tällaista ei ole nähty vuosiin”
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MTV:n selostaja hämmästeli MM-neljännesvälierän tuomarilinjaa: ”Tällaista ei ole nähty vuosiin”
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa