Ensi vuoden joukkue rakentuu – KPV:lle iso pino jatkosopimuksia
Image: Juha Tamminen
Puolustajat Timo Rauhala, Teemu Mäki jä Elmer Kääntä sekä maalivahti Riku Lelo Lun Koka ovat sopineet ensi kautta koskevat jatkosopimukset Kokkolan Pallo-Veikkojen kanssa.
Rauhalalle tuleva kausi on jo neljäs KPV:ssa.
– Hienoa päästä jatkamaan hommia ensi vuonna täällä. Tällä kaudella ei onnistuttu tavoitetta saavuttamaan, joten homma on siltä osin vielä kesken. Joka vuosi on asiat mennyt eteenpäin kentällä ja sen ulkopuolella ja samaa rataa kun jatketaan, niin se palkintokin tulee jossain vaiheessa, sanoo Rauhala seuran tiedotteessa.
Oma kasvatti Teemu Mäki lähtee ensi vuoteen yli 200 KPV:n ottelun kokemuksella.
– Mahtava jatkaa vieläkin osana KPV:n vihreää perhettä. Nyt vaan preseasonilla kovaa duunia että pystyy parhaansa mukaan auttamaan joukkuetta saavuttamaan sen tulevat tavoitteet.
Kesällä seuraan siirtynyt puolustaja Elmer Kääntä aloittaa ensimmäisen kokonaisen kautensa KPV:n miehistössä. Avauskautta häiritsi armeijan suorittaminen.
– Oli helppo päätös jatkaa KPV:ssa. Odotan jo innolla ensi kautta, kun pääsen valmistautumaan siihen ilman häiriötekijöitä. Uskon, että pystyn antamaan ensi vuonna paljon enemmän joukkueelle ja pystytään saavuttamaan se yhteinen tavote.
Maalivahti Riku Lelo Lun Koka on KPV:n oma kasvatti ja nuorukainen debytoi kahden ottelun verran Ykkösessä tällä kaudella.
– Ite oon tosi tyytyväinen, että saatiin sopimus sorvattua ja ootan innolla ens kautta. Ens vuonna lähetään pelaamaan paikasta ykköstorjujana.
KPV:lla on tällä hetkellä kasassa viisi sopimuspelaajaa ensi kaudelle. Rauhalan, Mäen, Käännän ja Lelo Lun Kokan lisäksi nimensä jatkopaperiin on rustannut puolustaja Milos Josimov.
Päättyneellä kaudella KPV sijoittui Ykkösessä kolmanneksi.
LUE MYÖS:
- José Mourinholta erikoinen kommentti tähtipelaajastaan
- Huikea osuma! Leo Walta upotti vapaapotkun lähes 30 metristä – katso video
- Lionel Messi jatkoi hurjaa tahtiaan: ”En rehellisesti voi uskoa”
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä

- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä