Harry Kane paljasti huippuvireensä salaisuuden – ruokavaliossa kaksi isoa muutosta
Kuva: Getty Images
Tottenhamin ja Englannin kärkimies Harry Kane on muuttanut ruokavaliotaan ja mies syö tarkemmin kuin aiemmin.
Kane on ollut viime viikkoina maailman kuumimpia hyökkääjiä. 24-vuotias Kane on latonut kymmenessä pelissä Tottenhamin ja Englannin riveissä yhteensä 15 osumaa.
Pelaajan mukaan hän teki merkittävän päätöksen viime vuodenvaihteessa. Hän palkkasi itselleen oman kokin ja on ottanut ravinnon tarkempaan syyniin.
– Meillä on hyvä suunnitelma ja se näyttäisi toimivan. Aterioiden tarkka aikataulu harjoitusten ja pelien ympärillä on tärkeää, Kane selvitti The Independentille.
Kanen mukaan hänen vireensä taustalla on kaksi isoa muutosta. Mies ei nauti alkoholia lainkaan pelikaudella eikä syö ennen otteluita hiilihydraatteja.
– Joku voi syödä terveellisesti koko viikon, mutta nauttii peliä ennen hiilihydraatteja. Se voi saada aikaan shokin, koska keho ei ole tottunut hiilareihin, Kane tietää.
Myös muu lihashuolto on ensiarvoisen tärkeää.
– Pelejä on keskiviikkoisin ja lauantaisin, joten harjoittelulle ei ole paljoa aikaa. Etuja voi saada pienistä asioista kuten jääkylvyistä, venyttelystä ja ravinnosta. Ne pitävät minut tuoreena, Kane sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan