Internazionalen päävalmentaja Luciano Spalletti kehui kapteeniaan Mauro Icardia. Inter kohtaa sunnuntaina Milanon derbyssä AC Milanin Serie A:ssa.

– Haluamme jatkaa positiivista polkua, meidän täytyy olla luottavaisia, että voitamme, Spalletti ennakoi derbyä edeltävässä lehdistötilaisuudessa.

Icardi on ollut alkukaudesta hyvässä vireessä Interin hyökkäyksessä. Seitsemässä Serie A:n ottelussa on syntynyt kuusi osumaa. Vasta 24-vuotias Icardi saikin päävalmentajaltaan aiheesta ylistystä.

– Hänen nuoresta iästä huolimatta hänellä on isot hartiat, lähes yhtä isot kuin ”Ibralla” (Zlatan Ibrahimovic). Hän tietää, mitä hänen täytyy kehittää. Hän on hyvissä väleissä kaikkien kanssa ja hän käyttäytyy oikein, Spalletti ylisti Icardin vastuunkantoa.

 

Inter on tällä hetkellä sarjassa kolmantena, kaksi pistettä perässä sarjaa johtavaa Napolia. AC Milanin kauden alku on ollut sen sijaan vaikea. Siirtomarkkinoilla kesällä riehunut Milan on sarjassa vasta seitsemäs. Spalletti antoi kuitenkin tunnustusta kollegalleen Vincenzo Montellalle.

– Arvostan hänen tapaansa työskennellä ja yleistä lähestymistä elämään. Olemme ystäviä ja entisiä joukkuetovereita, hän oli minun pelaajani ja olemme kollegoita. Olen hänen kanssa samaa mieltä, että seitsemän pisteen ero meidän ja heidän välillä ei ole täsmällinen ero joukkueidemme välillä, mutta se ei ole meidän vika, Spalletti sanaili.

Lähde: Calcio Mercato