Kuva: SJK:n pelaajat osoittivat upealla tavalla tukensa taas loukkaantuneelle pelikaverille
Kuva: Juha Tamminen
SJK:n keskikenttäpelaaja Matej Hradeckyn epäonni ei tunnu loppuvan. Koko kauden sivussa ollut Hradecky loukkaantui jälleen vakavasti ja miehellä on edessä välivuosi jalkapallosta.
SJK pelaa lauantain päätöskierroksella FC Interiä vastaan kotikentällään. Ennen ottelua SJK:n pelaajat lämmittelivät kaikki samalla pelinumerolla, eli numerolla kuusi, joka on Hradeckyn pelinumero tukeakseen epäonnista joukkuetoveriaan.
Hradekcky loukkaantui viime helmikuussa Suomen Cupin ottelussa. Häneltä meni eturistiside poikki. Pitkä kuntoutus oli edennyt jo siihen vaiheeseen, että Hradecky oli päässyt harjoittelemaan joukkueen mukana. Kahdeksan kuukautta loukkaantumisen jälkeen eturistiside meni jälleen uudestaan poikki tällä viikolla.
– Kysymys oli huonosta tuurista. Miten minulle voi käydä näin huono tuuri? Hradecky ihmetteli Ilta-Sanomille.
Hradeckyn sopimus SJK:n kanssa päättyy tähän kauteen, joten ensi kaudella mies jää ilman seuraa. A-maajoukkueessa debyytin tehneen keskikenttäpelaajan piti tehdä tällä kaudella lopullinen läpimurto Veikkausliigan eliittiin ja sitä kautta lähteä mahdollisesti ulkomaille.
Suunnitelmat ovat muuttuneet rajusti, mutta 22-vuotias Hradecky ei aio vielä luovuttaa. Joka tapauksessa edessä on välivuosi jalkapallosta.
– En minä vielä luovuta. Eiköhän tässä vielä jonkinlainen paluu tehdä, Hradecky kertoi.
Katso kuva SJK:n pelaajien tempauksesta alta, jos et näe, voit katsoa sen täältä.
Kaikki SJK-pelaajat tuli lämmittelyyn paidassa numero 6. Matej Hradeckyn numero. #SJK07 #Veikkausliiga
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta

- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa