Nurkkaan ajettu valioliigamanageri: ”Minulla on täysi johtoryhmän tuki”
Kuva: Getty Images
Heikosti Valioliigassa aloittaneen Evertonin Mangeri Ronald Koeman on sanonut BBC:lle, että hänellä on edelleen seuran johtoryhmän täysi tuki.
Everton tuhlasi kesällä yli 100 miljoonaa euroa uusiin pelaajiin, mutta joukkue on silti vain kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. He ovat voittaneet vain kaksi kahdeksasta ottelustaan.
Huonon alkukauden jälkeen on selvää, että Valioliigan kaltaisessa huippusarjassa managerille aletaan povata potkuja. Näin myös Koemanin kohdalla. Hallituksen puheenjohtaja Bill Kenwright ja iso osakkeenomistaja Farhad Moshiri jopa vierailivat Evertonin harjoituskeskuksessa puhumassa Koemanille.
– Me puhuimme jalkapallosta, Koeman vakuutteli BBC:n mukaan.
– Siinä ei ollut mitään viestiä. Tunne on, että he seisovat takanani. Kaikki tietävät kuitenkin, että jalkapallossa kaikki on lopulta kiinni tuloksista.
Vielä on mahdollista, että seurajohto on luottaa manageriinsa, mutta näitä tuloksia ei Evertonin kaltaisessa seurassa katsota kauaa. Kaksi pistettä liverpoolilaisten takana majaileva Leicesterkin antoi juuri potkut viime kaudella hienoa työtä tehneelle Craig Shakespearelle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana