Real Madridin erikoinen haaste henkilöityy Cristiano Ronaldoon
Kuva: Getty Images
Real Madrid on La Ligassa kolmantena. Vaikka otteet ovat parantuneet, silti hallitsevalla mestarilla on ollut hankalaa varsinkin maalitykkiensä kanssa.
Tähtihyökkääjät Cristiano Ronaldo sekä Karim Benzema ovat onnistuneet kumpikin vain kertaalleen maalinteossa La Ligassa. Ronaldo on pelannut pelikieltonsa takia vasta neljässä sarjaottelussa, mutta yksi onnistuminen neljään otteluun on silti harvinaista Ronaldolle. Ronaldon kauden alku on hänelle uran huonoin Real Madridissa ja nimenomaan La Ligassa.
Benzema on pelannut myös vasta neljässä ottelussa. Benzema on saanut paljon kritiikkiä osumistarkkuudestaan, mutta esimerkiksi päävalmentaja Zinédine Zidane on useaan otteeseen puolustellut hyökkääjäänsä.
Ronaldolla on ollut edellisissä otteluissa paljon tekopaikkoja, mutta onnistumisia ei ole silti tullut. Toisaalta Mestarien liigassa ruuti on ollut totutun kuivaa. Ronaldo on tehnyt viisi maalia kolmessa Mestarien liigan ottelussa.
La Ligassa Madridin parhaat maalintekijät ovat Isco, Marco Asensio, tällä hetkellä loukkaantunut Gareth Bale sekä Dani Ceballos, jotka kaikki ovat tehneet kaksi osumaa. Real Madrid on tehnyt yhteensä 18 maalia yhdeksässä ottelussa. Sarjaa johtava FC Barcelona on tehnyt 26 maalia ja toisella sijalla oleva Valencia on iskenyt 25 kertaa.
Mikäli Real Madrid haluaa nousta puolustamaan mestaruuttaan, on selvää, että joukkue tarvitsee parempaa viimeistelyä maaliahneilta hyökkääjiltänsä Ronaldolta sekä Benzemalta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana