Satojen tuhansien eurojen maali! – Dramaattisen voiton sankari ISTV:lle: ”En oikein tiedä mitä sanoa”
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti varmisti euro-paikan ensi kaudelle, kun se voitti päätöskierroksella Helsingin IFK:n kotiyleisön edessä maalein 2-1. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta lisäajan viimeisellä minuutilla, kun Santeri Hostikka pääsi tuikkaamaan pallon tyhjään maaliin.
– En minä oikein tiedä mitä sanoa. Ihan mahtava fiilis. Minusta tuntuu, että ollaan pelattu hyvä kausi ja ollaan ansaittu tämä. En osaa pelistä sanoa mitään. Ihan loistavat fiilikset, että saatiin euro-paikka. Meni vähän tiukille, mutta hyvä näin., Hostikka puuskutti vielä hengästyneenä ISTV:n haastattelussa ottelun jälkeen.
Molemmille joukkueille kyseessä oli pakkovoitto. IFK:lle voitto olisi riittänyt sarjapaikan varmistamiseen, kun taas Lahti pelasi neljännestä sijasta ja paikasta Eurooppa-liigan karsintoihin. Tasatulos ei riittänyt kummallekaan.
Lopulta Lahti pääsi hyödyntämään IFK:n pakkovoittotilanteen. IFK nosti otteluun viimeiseen kulmapotkuun kaikki kenttäpelaajat boksiin, Lahti purki tilanteen ja Fareed Sadat pääsi Hostikan kanssa läpiajoon. Sadat syötti ja Hostikka sai kunnian nousta sankariksi. Hostikan osuma tuo myös Lahden kassaan sievoisen summan rahaa euro-pelien myötä.
– Kyllä minä luotin Sadatiin, että se syöttää vielä. Kyllä hän on sen verran hyvä frendi, että antaa minulle kunnian tehdä ratkaisumaali. Piti vain varoa, ettei mene itse paitsioon. Tiesin, että sieltä tulee syöttö, Hostikka kommentoi voittomaaliaan.
Lahti sai samaan aikaan jännittää tulosta Ahvenanmaalta, jossa IFK Mariehamn isännöi Ilvestä. IFK oli ennen päätöskierrosta Lahden edellä, mutta hävittyään niukasti Ilvekselle, Lahti nousi neljänneksi.
Lahden peli venyi alkuseremonioiden sekä IFK:n maalivahti Carljohan Erikssonin loukkaantumisen takia lähes kymmenen minuuttia muista päätöskierroksen otteluista. Hostikka tuli kentälle vaihdosta 74. minuutilla. Vaihtopenkillä seurattiin tarkkaan IFK:n ja Ilveksen ottelua.
– Kyllä vaihtopenkillä vähän tuli jännitettyä, että mikä on tulos toisessa pelissä. Sieltä kantautui hyviä uutisia, niin ei auttanut muuta kuin keskittyä omaan peliin ja koittaa voittaa, Hostikka kertoi.
Hostikka valittiin myös jalkapallotoimittajien valitsemaan vuoden joukkueeseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi