Skotlannin valmentaja toivoo maahansa hieman erilaisia synnytystalkoita: ”Olemme geneettisesti perässä”

Skotlannilla oli sunnuntaina mahdollisuus varmistaa paikkansa MM-kisojen jatkokarsinnassa, kun se kohtasi viimeisessä lohkovaiheen ottelussaan Slovenian.
Gordon Strachanin miehistö joutui kuitenkin tyytymään 2-2-tasapeliin. Samaan aikaan toisaalla Slovakia päihitti Maltan 3-0 ja meni paremman maalieron turvin Skotlannin ohi lohkokakkoseksi ja jatkokarsintaan.
Skotlanti päästi sunnuntaina kaksi erikoistilannemaalia, mutta taisteli itsensä vielä tasoihin Robert Snodgrassin maalilla.
Joukkueen päävalmentaja Strachanin mukaan hyvä taistelu ei riitä, kun vastustajat ovat fyysisesti valovuosia edellä.
– Olemme geneettisesti perässä, sanoi Strachan Independentin mukaan.
– Edellisissä karsinnoissa olimme toiseksi pienikokoisin joukkue Espanjan jälkeen.
Skottivalmentaja tietää, ettei hän voi venyttää pelaajiaan uusiin mittoihin. Strachan toivookin, että Skotlannin väki lähtisi yhteistuumin korjaamaan maajoukkueen ikuista ongelmaa.
– Meidän on geneettisesti kehitettävä asioita. Ehkäpä meidän on laitettava isot naiset ja miehet yhteen ja katsoa mitä on tehtävissä.
– Se (fyysisyys) on ongelma meille, koska meidän pitää taistella kovemmin joka pallosta ja hypätä korkeammalle kuin kaikki muut.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan