Mikähän siinäkin on, että urheilulehdet kiinnostuvat aina elinkeinoelämästä, kun Veikkausliiga-seurat pelaavat Euroopassa.

Lehtiä lukemalla voisi luulla, että eurohaaveet ovat välinearvo. Itseisarvo on se raha, mitä ne tuovat. Jokaisen karsintavoiton jälkeen kiirehditään kertomaan, paljonko tuli seuran pankkitilille painetta.

STT uutisoi tämänkin torstai-illan Konferenssiliiga-peleistä ”miljoonapottikärjellä”.

Samaan tapaan kuin joukkueille myös pelaajille europelit ovat mahdollisuus osoittaa osaamistaan ja kasvattaa markkina-arvoaan. Viimeksi pari viikkoa sitten Yle julkaisi artikkelin siitä, miten ”erityinen vaikutus europeleillä on suomalaisten siirtoihin”.

Juttuhan on ansiokas, mutta paradoksi on ilmeinen.

Yksinkertaistettuna noidankehä menee näin: menestys Euroopassa palvelee tulevia vuosia, jolloin taas pannaan järeimmät panokset europeleihin, jotka edelleen – meidän median mielestä – ovat sijoitus tulevaan. Odotus on, että kun palkintorahoja laitetaan liikkeelle, ne saadaan kohta Euroopasta jälleen takaisin, ja seurojen kassahihnatkin pullistelevat nuorista kasvateista.

Jos europelien itseisarvo hukkuu rahapuheen alle, syntyy kuva, että Mestarien liigaan, Eurooppa-liigaan ja Konferenssiliigaan otetaan osaa, jotta saadaa rahaa, jotta voidaan taas ensi kaudella saada rahaa. Mikä on tässä ajattelussa esimerkiksi KuPSin tai FC Interin lopullinen päämäärä? Olla suomalainen vienti-ihme?

Juuso Kilpeläinen

LUE MYÖS: