Yhdysvalloissa reagoitiin MM-karsintafarssiin – päävalmentaja irtisanoutui
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltojen A-maajoukkueen päävalmentaja Bruce Arena on tänään perjantaina eronnut tehtävästään.
Arena nimitettiin joukkueen päävalmentajaksi viime vuoden marraskuussa.
Yhdysvallat jäi Pohjois- ja Keski-Amerikan sekä Karibian alueen eli CONCACAF:n MM-karsinnoissa viidenneksi eikä siten selviytynyt ensi vuoden Venäjän maailmanmestaruusturnaukseen.
Arenan viimeiseksi otteluksi jäi ratkaiseva taisto Trinidad ja Tobagoa vastaan. Yhdysvallat hävisi pelin 1-2, ja Honduras ja Panama siirtyivät jenkkien edelle taulukossa.
Yhdysvallat jäi ensimmäistä kertaa MM-kisojen ulkopuolelle sitten vuoden 1986.
– Se on jokaisen valmentajan suurin etuoikeus päästä valmentamaan omaa maajoukkuettaan, ja jättäessäni tänään sen roolin, olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut se mahdollisuus kaksi kertaa urani aikana, sanoi Arena Yhdysvaltojen jalkapalloliiton tiedotteessa.
Hän toimi Yhdysvaltojen päävalmentajana jo aiemmin vuosina 1998-2006.
– Kun otin tämän työn vastaan viime marraskuussa tiesin, että edessä oli suuri haaste, luultavasti suurempi kuin moni voisi ymmärtää. Kaikki tässä mukana olleet antoivat kaikkensa viimeisen 11 kuukauden aikana, ja lopulta meidän panoksemme ei riittänyt.
– Ei tekosyitä. Me emme tehneet työtämme, ja minä otan vastuun. Tämä on valtava takaisku miesten maajoukkueelle, ja nyt on oikeutetusti aika kysyä, miten voimme kehittyä.
LUE MYÖS:
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”