FC Honka nousee Veikkausliigaan – HIFK:n kannattajat eivät sulattaneet putoamista
Kuva: Juha Tamminen
FC Honka nousee ensi kaudeksi Veikkausliigaan. Toinen karsintaottelu päättyi myös tasapeliin, mutta Honka varmisti sarjanousun vierasmaalin turvin, kun ottelu päättyi 1-1. HIFK pelaa näin ollen ensi kaudella Ykkösessä.
Honka sai vapauttavan avausmaalin ensimmäisellä jaksolla. Ilari Äijälä viimeisteli vajaan puolen tunnin kohdalla Hongan nousun ratkaisseen osuman. Hienon esityön maaliin teki keskuspuolustaja Konsta Rasimus.
Jos oli ensimmäinen jakso Hongan hallintaa, toiselle puoliajalla espoolaiset tyytyivät rooliinsa ja puolusti kurinalaisesti johtoaan. HIFK olisi tarvinnut toisella puoliajalla kaksi maalia säilyäkseen Veikkausliigassa vierasmaalisäännön takia. Avausottelu päättyi maalittomaan tasapeliin.
IFK vyörytti toisella puoliajalla, mutta se ei saanut luotua kovinkaan vaarallisia tekopaikkoja. Honka pystyi pitämään IFK:n pois vaarallisimmilta alueilta. Oikeastaan IFK:n ainoa mahdollisuus oli saada onnenkantamoisia pomppuja boksin sisällä.
Sellaisen IFK sai lisäajalla, kun Pekka Sihvola pääsi tuikkaamaan pallon maaliin. Loppurynnistys alkoi kuitenkin liian myöhään ja Honka varmisti nousun vierasmaalisäännön turvin.
IFK:n kannattajat menettivät malttinsa noin 80 minuutin kohdalla ja kentälle lensi useita palavia soihtuja. Ottelu keskeytyi hetkeksi, jotta palavat soihdut saatiin kentältä pois. Lopulta myös IFK:n päävalmentaja Antti Muurinen sai omansa, kun kannattajat huusivat kovaan ääneen ”haista vi*tu Muurinen”.
Loppuvihellyksen jälkeen Hongan kannattajat rynnivät kentälle juhlimaan pelaajien kanssa nousua. Kentälle jouduttiin kutsumaan myös virkavalta loppuvihellyksen jälkeen, kun IFK:n kannattajat pyrkivät kentälle.
Honka todisti kentällä, että se oli parempi joukkue ja ansaitsee paikkansa Veikkausliigassa. Helsingin IFK:n kohtalo on hakea vauhtia Ykkösestä, mikäli vain seuran talous sen kestää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan