Joutuuko Liverpool päästämään nuoren tähtensä ilmaiseksi muualle? – ”Emme voi muuttaa sitä”

© Kuva: Getty Images

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp myöntää, että mitään ei ole tehtävissä, jos saksalaistähti Emre Can päättää lähteä seurasta ensi vuonna.

Canin, 23, sopimus Liverpoolin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Jos uutta diiliä ei synny, hänellä on tammikuun ensimmäisestä päivästä lähtien oikeus neuvotella suoraan muiden seurojen kanssa siirrosta ensi kaudeksi toisaalle.

Jos Canin sopimus pääsee umpeutumaan, muiden seurojen ei tarvitse myöskään maksaa hänestä siirtokorvausta.

Muun muassa Juventus on useiden lähteiden mukaan ollut kiinnostunut Canista jo pidempäänkin.

Kloppin mukaan hänen ja Liverpoolin kädet ovat sidotut, jos Can aloittaa neuvottelut jonkun toisen seuran kanssa tammikuussa.

– Jos se menee noin, niin me emme voi muuttaa sitä. Jos tuolla on pelaaja, jonka sopimus on päättymässä, ja hän on hyvä, kuten Emre on, niin mekin yrittäisimme samaa, sanoi Klopp Football Italian mukaan.

– Joten se on mahdollisuus meille kaikille. Mitä minä voisin tehdä nyt? Voisin sanoa, että ”se on iso ongelma, meidän on selvitettävä se nyt” ja siten painostaa pelaajaa ja seuraa ja suututtaa ihmisiä. Siinä ei ole mitään järkeä. Meidän on kunnioitettava sitä, että hänen sopimuksensa päättyy. Asiat ovat näin.