Niklas Moisander lopettaa maajoukkueuransa – kaksi olennaista syytä taustalla
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien pitkäaikainen kapteeni Niklas Moisander lopettaa uransa maajoukkueessa. Asiasta kertoo Palloliitto.
– Ei ollut helppo päätös. Päätös on kehittynyt viimeisen vuoden aikana minun mielessä. Moni asia vaikuttanut, mutta päällimmäisenä se, että minulla on ollut muutama pidempi loukkaantuminen viimeisen kahden, kolmen vuoden aikana.
– Sellainen tunne on kehossa, että maajoukkuereissut vaativat todella paljon, kun lennetään paljon ja pelataan kaksikin peliä tiukkaan tahtiin. Keho ei enää palaudu ihan normaaliin tahtiin, Moisander perustelee Huuhkaja tv:lle.
Moisander myös kertoo haastattelussa, että toinen syy on perhe.
– Haluan viettää myös enemmän aikaa perheen kanssa, nykyisen tyttöystäväni ja tulevan vaimoni sekä tyttäreni, jotka ovat olleet minun tukena aina.
Werder Bremenissä pelaava Moisander on edustanut maajoukkuetta vuodesta 2008 lähtien. Moisander teki debyytin A-maajoukkueessa 22-vuotiaana Stuart Baxerin alaisuudessa Turkkia vastaan.
– Olen ylpeä kaikesta siitä, mitä olen saanut A-maajoukkueessa kokea. En olisi välttämättä nuorena uskonut kaikkea sitä, mitä olen maajoukkueessa kokenut ja ollut kapteenina, Moisander kertoo.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?

- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Jari Litmanen: jättiyllätys!