PS Kemi on tehnyt kaksi uutta pelaajasopimusta. Joukkueeseen liittyvät 26-vuotias toppari Viktor Shevchenko ja 18-vuotias hyökkääjäpelaaja Aleksi Isomäki.

Moldovalainen Shevchenko pelasi TP-47:n riveissä vuosina 2015 ja 2016 Kakkosessa 51 ottelua, joissa hän teki viisi maalia. Päättyneellä kaudella Shevchenko kuului liigapaikkaa tavoitelleen Ykkösen KPV:n vakiokalustoon pelaten 21 ottelua, joissa mies iski yhden maalin. Shevchenkon sopimus on kaksivuotinen sisältäen kahden kuukauden koeajan, joka päättyy helmikuun lopussa.

– Viktor tuo voimaa puolustuspään erikoistilanteisiin ja boksipelaamiseen, joissa meillä oli ongelmia viime kaudella. Lisäksi hän on hyvä lisä myös hyökkäyspään erikoistilanteisiin, joihin ensi kaudella on tarkoitus satsata. Hän pelasi Ykkösessä hyvän kauden ja pärjäsi hyvin. Kausi Ykkösessä oli sikälikin hyvä, että sieltä askel siirtyä Veikkausliigaan on pienempi kuin suoraan Kakkosesta, PS Kemin valmentaja Jari Åhman toteaa seuran tiedotteessa.

TP-47:n kasvatteihin lukeutuva Isomäki on pelannut nuoresta iästään huolimatta jo 65 ottelua Kakkosessa ja onnistunut maalinteossa kymmenen kertaa.

– Hänellä on potentiaalia murtautua jo ensi kaudella avauskokoonpanoon. Aleksi on samanikäinen ja samantyyppinen pelaaja kuin Albion Ademi, joka pelasi meillä hienon kauden, Åhman arvioi.

– Aleksi on pelaaja, jolla on motivaatiota isolla M:lla ja hän vastaa huutoomme alueen omien pelaajien saamisesta joukkueeseemme. Luulen, että hän on tullut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Isomäen ja PS Kemin sopimus on kaksivuotinen. Hankintojen myötä PS Kemillä on nyt yhdeksän sopimuspelaajaa.