Real Madrid -kapteeni haluaa Neymarin joukkuekaverikseen: ”Meillä on ovi auki hänelle”
Kuva: Getty Images
Brasilialaistähti Neymar siirtyi kesällä FC Barcelonasta Paris Saint-Germainiin jalkapallohistorian kaikkien aikojen suurimmalla siirtokorvauksella.
Alku Ranskassa on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin helppoa. Peliesityksissä ei toki ole ollut ongelmia, sillä kaikki kilpailut mukaan lukien hän on tehnyt 12 ottelussa 11 osumaa ja antanut yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä.
Kentän ulkopuolella mies puolestaan on jatkuvasti otsikoissa vääristä syistä. Milloin hän kinastelee Edinson Cavanin ja milloin valmentaja Unai Emeryn kanssa. Viime aikoina on liikkunut jopa huhuja, että Neymar on tullut siihen tulokseen, että PSG-siirto oli virhe.
Jos hän todella on tuota mieltä, olisi ottajia varmasti useita ja niiden joukossa vaikuttaisi Sergio Ramosin kommenttien perusteella olevan myös Real Madrid.
– Tahdon, että meillä on parhaat ja on selvää, että Neymar on yksi heistä, Ramos kertoi Cadena Serin haastattelussa.
– Hänelle oli varmasti helpompaa siirtyä PSG:hen kuin suoraan Real Madridiin. Nämä ovat henkilökohtaisia päätöksiä ja koskaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan.
– Meillä on jo ovi auki hänelle, jos hän haluaa tulla. Minulla on muutenkin hyvät välit hänen kanssaan.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan