Simo Valakari teki sen! – Tromsø pelaa Norjan pääsarjassa myös ensi vuonna
Kuva: Juha Tamminen
Simo Valakarin valmentama Tromsø varmisti sunnuntaina säilymisensä Norjan pääsarja Eliteserienissä.
Tromsø voitti kauden viimeistä edeltävässä ottelussa Haugesundin 2-0 ja nousi siten jo kahdeksan pisteen päähän karsijan paikalla majailevasta Aalesundista, joka jäi pisteittä omassa pelissään Sarpsborgia vastaan.
Valakari siirtyi Tromsøn päävalmentajaksi loppukauden mittaisella sopimuksella kesäkuussa, jolloin joukkue oli sarjataulukossa toiseksi viimeisenä. Syyskuussa hän solmi norjalaisseuran kanssa kolmen kauden jatkosopimuksen, joka umpeutuu vuonna 2020.
Tromsø kohtaa päätöskierroksen ottelussa 26. marraskuuta sunnuntaina Brannin.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta