Valioliigassa totaalisesti flopannut hyökkääjä teki paluun Italian maajoukkueeseen – hurjassa vedossa La Ligassa
Kuva: Getty Images
Valioliigassa ei kulkenut, mutta Espanjan La Ligassa Simone Zaza on saanut uransa lentoon. Valencian hyökkääjä valittiin hiljattain Italian A-maajoukkueeseen.
Italia kohtaa MM-karsintojen pudotuspeleissä Ruotsin. Voittaja etenee ensi kesän MM-kisoihin Venäjälle, joten panokset eivät voisi suuremmat olla. Zazalle kutsu maajoukkueeseen oli ensimmäinen tänä vuonna.
– Olen todella iloinen kutsusta. Haluan nauttia tästä ja auttaa maatani, Zaza kertoi Valencian nettisivuilla.
Zaza ei onnistunut West Hamissa viime kaudella ja miehen lainapesti Juventuksesta päättyi kesken kauden. Uudella lainapestillään Valenciassa Zaza iski viime kaudella kuusi osumaa La Ligassa. Tällä kaudella ruuti on ollut kuivaa, sillä Valenciaan pysyvästi kesällä siirtynyt italialaishyökkääjä on iskenyt jo yhdeksän maalia 11 sarjaottelussa. Zaza on La Ligan maalipörssissä toisena Lionel Messin jälkeen.
Zaza antoi maajoukkuekutsusta kiitosta myös pelikavereilleen.
– Se ei ole vain minun ansiotani, kiitos kuuluu koko joukkueelle. Ilman joukkuekavereitani Valenciassa, tämä ei olisi koskaan tapahtunut.
Jos on Zaza aloittanut kauden hyvin, samaa voi sanoa Valenciasta, joka keikkuu sarjassa toisena.
– Pelaamme hyvin ja pääsen hyville paikoille, joista on helppo tehdä maaleja. Kun kutsu (maajoukkueeseen) tuli, olin pukukopissa ja joukkuetoverini olivat todella iloisia puolestani. Olemme yhtenäinen ryhmä ystäviä, Zaza iloitsi.
Lähde: Football Italia
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin