Video: Joel Pohjanpalo nosti arvokkaan asian Viro-voitosta: ”Se kertoo, mihin olemme menossa”
Kuva: Juha Tamminen
Suomi otti komean 3-0-voiton Virosta viime torstaina. Maali-iloittelu oli harvinaista herkkua Huuhkajille, sillä edellisen kerran Suomi onnistui vähintään kolmen maalin tekemisessä kotikentällä vuonna 2011.
Huuhkajien avainhyökkääjiin kuuluva Joel Pohjanpalo sai ottelussa muutaman hyvän tekopaikan, mutta maali jäi tekemättä. Pohjanpalon mukaan peli ei ollut parasta mahdollista, mutta huonommallakin pelillä hyvän tuloksen saaminen oli tärkeää.
– Ei ehkä meiltä mikään paras peli. Mielestäni se kertoo aika hyvin siitä, mihin olemme menossa. Jopa ei meidän parhaalla pelillä saadaan noin hyvä tulos aikaiseksi Viroa vastaan, Pohjanpalo kertoi Sportti TV:n haastattelussa.
Pohjanpalo muistutti, ettei Viro ole mikään heittopussi enää.
– Viro on hyvä jalkapallomaa, he eivät ole mikään heittopussi enää missään nimessä. Turussa kun pelasimme viimeksi tasan, niin oltiin välillä aika pulassakin. Nyt pelasimme todella tasapainoisen ottelun, vaikka jouduimme ajoittain vähän puolustaa enemmän, Pohjanpalo kertoi.
Katso video (arikkelikuvan kohdalta) ja ota seurantaan myös Youtube-kanava Sportti TV tästä linkistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan