Virallista: Ville Niinistö hakee Palloliiton puheenjohtajaksi!
Kuva: Juha Tamminen
Ville Niinistö on asettunut ehdolle Palloliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Niinistö vahvisti asian Facebook-sivullaan.
– Minua on pyydetty hakemaan Suomen Palloliiton seuraavaksi puheenjohtajaksi. Olen päättänyt vastata myöntävästi, Niinistö kirjoittaa.
Niinistö teki Facebook-viestissään jo ensimmäisiä vaalilupauksiaankin.
– Sen eteen pitää jatkossakin tehdä töitä, että kynnys tulla mukaan olisi mahdollisimman matala ja kustannukset harrastaa lajia eivät sulje ketään pois. Haluaisin olla puheenjohtaja, joka korostaa jalkapallon merkitystä koko suomalaisen yhteiskunnan ja erityisesti nuortemme hyvinvoinnille.
– Palloliitto on murrosvaiheessa, jossa on tarvetta kokemukselle johtamisesta ja muutosten läpiviemisestä. Seurojen Palloliitto -hankkeen tavoitteena on ohjata resursseja hallinnosta kenttätyöhön, seuratyön ja valmennuksen laatuun. Se on hyvä tavoite: hallinnon sijaan siirretään katse palloon.
Niinistö on vihreiden entinen puheenjohtaja ja kokenut poliitikko. Hänen setänsä, tasavallan presidentti, Sauli Niinistö toimi Palloliiton puheenjohtajana vuosina 2009-12.
Aiemmin tänään ehdokkuutensa vahvisti tunnettu jalkapallovaikuttaja Ari Lahti. Mika Aaltosta on tiettävästi kysytty ehdolle, mutta hän ei ole tehnyt vielä päätöstä asian suhteen. Ehdokkuudesta ovat puolestaan kieltäytyneet Olli Rehn ja Raimo Sarajärvi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit