Yhdysvaltalainen talouslehti Forbes laittoi eniten tienanneet urheilijat järjestykseen. Jalkapalloilijoita mahtui 20 parhaan joukkoon vain kolme.

Ykkössija meni vähemmän yllättäen kaikkien aikojen koripalloilijalle Michael Jordanille, jonka tienestit ovat Forbesin mukaan 1,85 miljardia dollaria.

Listauksessa Forbes laski tienesteiksi palkat, bonukset, palkkiorahat sekä esimerkiksi sponsorirahat ja esimerkiksi kirjoista tulleet palkkiot. Laskenta on aloitettu siitä, kun urheilijasta on tullut ammattilainen.

Eniten tienannut jalkapalloilija on Manchester Unitedia, Real Madridia sekä esimerkiksi PSG:tä peliurallaan edustanut David Beckham, joka on listalla jaetulla sijalla seitsemän yhdessä koripalloilija Kobe Bryantin kanssa. Beckham ei ole peliuransa jälkeen jäänyt laakereilleen lepäilemään, sillä hän on viettänyt tuottoisimpia vuosia vasta peliuransa jälkeen.

Beckham on tienannut urallaan 800 miljoonaa dollaria. Beckhamin brändi on kasvanut, vaikka pelit ovatkin loppuneet. Lisäksi Beckham on tienannut runsaati Diageon kanssa tehdyistä rojaltisopimuksista.

Toiseksi eniten tienannut jalkapalloilija on hiljattain viidettä kertaa maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Cristiano Ronaldo, jonka tienestit ovat vuoteen 2017 mennessä olleet 725 miljoonaa dollaria. Ronaldo on listan sijalla 12, ja häntä edellä ovat muun muassa nyrkkeilijä Floyd Mayweather ja nykyinen koripallotähti LeBron James.

FC Barcelonan tähtipelaaja Lionel Messi on kolmas jalkapalloilija, joka mahtuu kahdenkymmenen eniten tienanneen urheilijan listalle. Messi on listalla sijalla 16 ja hän on tienannut urallaan noin 600 miljoonaa dollaria. Hänen edellään ovat muun muassa tennistähti Roger Federer ja nyrkkeilijälegenda Mike Tyson.

Katso Forbesin listaus täältä.