Jarolle kaksi tärkeää jatkosopimusta sekä vahvistus Veikkausliigasta
Kuva: Juha Tamminen
FF Jaro tiedottaa kotisivuillaan kolmesta uudesta pelaajasopimuksesta. Jatkosopimuksen saivat joukkueen kapteeni Thomas Kula sekä maalivahti Emil Öhberg. Uutena miehenä Pietarsaareen muuttaa Kim Böling.
26-vuotias Kula pelasi lähes kaikki Jaron viime kauden peliminuutit ja kantoi käsivarressaan myös kapteenin nauhaa. Jo kuusi kautta Jarossa pelannut Kula teki keskikentältä joukkueelleen viisi maalia ja syötti neljä. Hänet valittiin myös Ykkösen elokuun kuukauden pelaajaksi.
– Henkilökohtaisella tasolla kunnianhimoni on korkealla. Haluan ottaa urallani seuraavan askeleen. Se tarkoittaa tietenkin sitä, että haluamme Jaron kanssa takaisin Veikkausliigaan, Kula kommentoi sopimustaan.
24-vuotias Emil Öhberg on Jaron oma kasvatti, joka toimi viime kaudella joukkueen ykkösvahtina. Öhberg pelasi 27 sarjaottelusta 23.
Uutena kasvona Jaron mukaan tulee närpiöläislähtönen Kim Böling, joka pelasi aikoinaan Jaron junioreissa. 25-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja vietti viime kauden uransa toisella rupeamalla Vaasan Palloseurassa, ja teki 16 ottelussa VPS:lle kaksi maalia.
Koko kolmikon sopimukset ovat yksivuotisia, mutta Kulan sopimukseen sisältyy myös optio kaudesta 2019.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”