Joukkueen kapteeni vertasi suomalaissensaatiota Patrick Vieiraan: ”Hän saa aina jalan väliin”
Kuva: Juha Tamminen
Nyt jo voi sanoa, että suomalainen keskikenttäpelaaja Glen Kamara teki oikean ratkaisun, kun jätti Arsenalin akatemian taaksensa ja siirtyi Skotlannin Valioliigaan täksi kaudeksi. Kamara, 22, on ollut yksi Skotlannin liigan parhaista hankinnoista viime kesänä.
Kamara on pelannut Dundee FC:n keskikentällä jokaisessa sarjaottelussa avauskokoonpanossa. Viimeisessä yhdeksässä pelissä Kamara on pelannut täydet minuutit. Kamara pelaa Dundeen pelijärjestelmässä keskikentän pohjalla tukien keskuspuolustajia.
– Hän on tarpeeksi pitkä kaveri, veikkaisin, mutta ennen kaikkea hänellä on ulottuvat raajat, jotka yltävät pidemmälle kuin muilla. Hän aina saa jalan väliin. En haluaisi verrata häntä Patrick Vieiran tyyppiseen pelaajaan, mutta hän on tietyllä tapaa sellainen, koska on todella ulottuva. Hän tuntuu aina ylettyvän palloon, vaikka et uskoisi, että hän siihen yltäisi, Dundee FC:n kapteeni Darren O’Dea kehui suomalaista joukkuetoveriaan.
Lue lisää Kamarasta tästä linkistä.
Kehut eivät ole tuulesta temmattuja. Kamara on ollut tällä kaudella kahdeksanneksi paras pelaaja puolustaessa kaksinkamppailuissa. Lisäksi hänellä on koko sarjan toiseksi eniten syötönkatkoja.
Kamara on ollut ehdottomasti Dundeen yksi valovoimaisimmista pelaajista tällä kaudella. Varsinkin kun muu joukkue on kyntänyt ajoittain pahasti, Kamara on aina pelannut omalla hyvällä tasollaan.
Dundeella voi olla täysi työ pitää Kamara kauden jälkeen vielä seurassa, vaikka suomalaispelaajan sopimus on voimassa vuoteen 2021. Kapteeni O’Dean mukaan Kamaralla on vielä valoisa tulevaisuus edessään.
– Jos saisi kasata erilaisista ominaisuuksista keskikenttäpelaajan, se ei olisi kaukana hänestä. Pelaaja, joka pystyy olla aggressiivinen, voittaa pallon, ja toisaalta pystyy pelaamaan pallon kanssa. Meillä on kaksi tai kolme sellaista pelaajaa, jotka pystyvät pelaamaan huipputasolla ja hän on yksi heistä, O’Dea totesi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa
- Naatan Skyttä taas maalinteossa!