Man City -kapteeni muistuttaa pelikavereitaan ManU:n töppäilystä: ”Olimme kahdeksan pistettä perässä”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn kapteeni Vincent Kompany muistuttaa jatkuvasti joukkuekavereitaan paikallisvastustaja Manchester Unitedin töppäilystä keväällä 2012, jotta Cityn pelaajat eivät ajattele mestaruuden jo ratkenneen.
United oli tuolloin kahdeksan pisteen karkumatkalla kohti mestaruutta, kun jäljellä oli enää kuusi peliä. Lopulta City kampesi kuitenkin itsensä tasapisteisiin Punaisten paholaisten kanssa ja voitti Valioliigan paremmalla maalierollaan.
Tappioitta pelannut Manchester City on tällä hetkellä 12 pistettä edellä toisena olevaa Unitedia. Keskiviikkona Cityllä on mahdollisuus kasvattaa ero jo 15 pisteeseen, kun se kohtaa alavireisen Newcastlen.
– En tiedä, muistaako joku sitä, mutta me olimme kahdeksan pistettä perässä, kun kuusi peliä oli jäljellä. Sen takia olen varmaankin aina ensimmäinen, joka sanoo, että ”Hei jätkät, emme voi olla vielä varmoja…” sanoi Kompany Telegraphin mukaan.
– En todellakaan halua sanoa sitä (että mestaruus olisi ratkennut), joten me jatkamme puskemista, eikä kenelläkään ole varaa antaa suoritustasonsa laskea.
– On vielä liian aikaista vetää mitää johtopäätöksiä. Meidän ei tarvitse keskittyä sarjatilanteeseen tai mihinkään muuhun kuin seuraavan ottelun voittamiseen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?

- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Jari Litmanen: jättiyllätys!