Manchester City kylvetti Tottenhamia kärkitaistossa – häviäjätähdiltä rajua sikailua
Kuva: Getty Images
Manchester Cityä ei pysäytä mikään. Tänään sarjakärjen ylivoiman sai kokea Tottenham, jota Citizens pöllytti kotonaan murskaavin 4-1-lukemin.
Voitto oli kotijoukkueelle jo 16:s peräkkäinen Valioliigassa. Johto kärjessä kasvoi 14:aan pisteeseen.
Cityn tehomies oli kaksi viimeistä maalia viimeistellyt Raheem Sterling. Jälkimmäinen osuman laituri ujutti tyhjään maaliin Hugo Lloris’n jalkojen välistä.
Maininnan arvoista on myös Ilkay Gündoganin nousu Citizensin vahvuuteen . Kauden toisen valioliigapelinsä avauksessa pelannut Saksan maajoukkuemies puski kulmapotkusta Cityn ensimmäisen maalin.
Heikosta tuloksesta huolimatta Tottenhamilla oli myös onnea. Hyökkäyksen tähtikaksikosta sekä Harry Kane että Dele Alli olisivat saattaneet lentää ulos kentältä.
Kane liukui toisen jakson alussa pallontavoittelutilanteessa Sterlingin nilkkaan. Allin rike oli myöhemmin vieläkin rumempi. Keskikenttäpelaaja talloi nappulakengällään Kevin De Bruynen jalan päälle.
Kaksikosta kumpikin selvisi varoituksilla. Ainakin Allin tilanne kuitenkin todennäköisesti tutkitaan jälkeenpäin.
Korjaus: 16.12 klo 23:26 Gündoganilla oli peliminuutteja jo aiemmista peleistä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan