Lähde: Jesse Joronen siirtymässä Tanskan suurseuraan
Kuva: Juha Tamminen
Tanskassa AC Horsensin maalinsuulla loistavaa kautta pelaava Jesse Joronen on mielenkiintoinen nimi, kun tammikuun siirtoikkuna aukeaa. Tanskalaisen BT:n mukaan Joronen olisi siirtymässä FC Kööpenhaminaan.
BT:n mukaan Joronen siirtyisi Kööpenhaminaan vasta kauden päätteeksi, mutta sopimus saattaa syntyä jo ennen joulua. Joronen hankittaisiin Kööpenhaminaan nykyisen ykkösvahti Robin Olsenin tilalle, joka näillä näkymin olisi siirtymässä kesällä pois Kööpenhaminasta.
Joronen siirtyi täksi kaudeksi Horsensiin Fulhamista, jossa peliaika jäi luvattoman vähäiseksi. Horsensissa Joronen on saanut peliminuutteja tasaisesti ja mies on ollut yksi Tanskan Superliigan parhaista maalivahdeista syyskaudella. Joroselta kysyttiin suoraan, pelaako hän kevätkaudella vielä Horsensissa.
– En tiedä, mitä vastata tuohon kysymykseen, Joronen sanoi rehellisesti Horsens Folkeblad -lehdelle.
Tanskan Superliigassa käynnistyi talvitauko maanantaina päättyneen kierroksen jälkeen. Pelit jatkuvat helmikuussa. Bo Henriksen on Horsensin päävalmentaja, eikä hänkään osannut sanoa, mitä tammikuussa tapahtuu.
– Me teemme kaikkemme, että Jesse pysyisi täällä mahdollisimman pitkään, Henriksen totesi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan