Veikkausliigaan nousseelle Hongalle kolme kiinnostavaa uutta pelaajaa – joukossa yksi paluumuuttaja
Veikkausliigaan nousukarsintojen kautta noussut Honka tiedottaa kotisivuillaan kolmesta uudesta vahvistuksesta. Kaikki kolme nuorta pelaajaa ovat tuttuja nimiä Suomen poikamaajoukkueista.
Hongan uudet pelaajat ovat maalivahti Felix Ferahyan sekä laitahyökkääjät Mosawar Ahadi ja Youness Rahimi. Koko trio on jo harjoitellut Hongan mukana.
Saksassa syntynyt Ferahyan on Kuopion Palloseuran kasvatti. 19-vuotias veräjänvartija on viettänyt juniorivuosiaan muun muassa Eintracht Frankfurtin, SV Wehen Wiesbadenin ja 1. FC Kaiserslauternin organisaatioissa. Viime kaudeksi Ferahyan palasi Kuopioon, mutta veikkausliigadebyytti jäi vielä odottamaan itseään Otso Virtasen nauttiessa KuPS:ssa ykkösvahdin varauksettomasta asemasta.
193-senttinen Ferahyan on pelannut neljä ottelua Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa.
Mosawer Ahadi on syntynyt vasta tällä vuosituhannella, vuonna 2000. Viime kaudella hän pelasi Kakkosta PKKU:n riveissä, ja teki 19 ottelussa kolme maalia. HJK:n junioreissakin pelannut Ahadi on nähty myös Suomen alle 17- ja alle 18-vuotiaiden maajoukkueissa.
Joukon tunnetuin ja kokenein pelaaja on 22-vuotias Youness Rahimi, joka siirtyi Honkaan ensimmäisen kerran jo kaudelle 2012. Rahimi pelasi tuolloin kahden kauden aikana Hongassa 33 peliä, joissa syntyi kaksi maalia.
HJK:n kasvatti on pelannut Hongan lisäksi Veikkausliigaa myös HIFK:ssa, SJK:ssa ja Ilveksessä. Käytännössä kaikki juniorimaajoukkueikäluokat läpikäynyt Rahimi teki viime kaudella Ilveksen pronssijoukkueessa kolme maalia. Yhteensä Rahimilla on kokemusta Veikkausliigasta jo 94 ottelun verran.
Hongalla on nyt kasassa ensi kaudelle 23 sopimusta.
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä