Viime kaudella debytoinut nuorukainen jatkaa HIFK:ssa
Kuva: Juha Tamminen
Ensi kaudeksi Ykköseen pudonnut Helsingin IFK on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen puolustaja Tuukka Andbergin kanssa.
Andberg, 19, pelasi HIFK:ssa myös edellisellä kaudella Veikkausliigassa, mutta kuitenkin suurimmaksi osaksi HIFK:n A-junioreissa. Edustusjoukkueessa Andberg debytoi Kuopion Palloseuraa vastaan pelatussa ottelussa harjoituskaudella 2017. Veikkausliigassa hänelle kertyi otteluita neljä kappaletta.
– Tuntui hyvältä, kun pääsin pelaamaan Veikkausliigaa viime kaudella. Tulokset olisivat voineet olla parempia, mutta kokemus kovista peleistä nosti itseluottamusta ja antoi lisämotivaatiota treenaamiseen, kertoo Andberg seuran tiedotteessa.
– (Teemu) Kankkunen on hyvä valmentaja HIFK:lle. On positiivinen asia, että valmentaja on ollut seurassa jo pidempään ja tuntee organisaation. Tema on itsellekin tuttu valmentaja viime kauden A-junioreiden peleistä.
– Henkilökohtaisena tavoitteena tulevaan kauteen on se, että peliaikaa tulee enemmän kuin viime kaudella. Siihen tarvitaan kovaa harjoittelua, mutta uskon että se on mahdollista.
Andberg liittyi HIFK:hon tammikuussa PK-35:n ja VJS:n yhteisestä A-juniorijoukkueesta vuoden sopimuksella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa

- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon