Arsenalissa ovet auki molempiin suuntiin? – näin Arsène Wenger vastasi kysymyksiin huhutuista siirroista
Kuva: Getty Images
Arsenal luopui eilen pitkäaikaisimmasta pelaajastaan, kun seurassa 12 kautta pelannut Theo Walcott myytiin Evertoniin. Tykkimiesten liikkeet siirtomarkkinoilla tuskin kuitenkaan vielä tähän jäävät, vaan tammikuun lopulle riittää vielä paljon jännitettävää.
Ulospäin on huhuttu ainakin vielä Alexis Sánchezia, jota viedään kiivaimmin Manchester Unitediin. Myös Olivier Giroud’n ja Mesut Özilin lähdöistä on kuiskittu. Arsenalin puolestaan kerrotaan olevan kiinnostunut ainakin Pierre-Emerick Aubameyangista, Henrikh Mkhitarjanista ja Malcomista. Lähes kaikista näistä Wengeriltä myös torstaisessa lehdistötilaisuudessa kysyttiin.
Sánchezin siirron uskotaan olevan jo hyvin lähellä varmistumista, ja luonnollisesti juuri hän kiinnosti mediaa eniten. Chileläisestä uskotaan tulevan Unitedissa Valioliigan parhaiten palkattu pelaaja, mutta Wenger kommentoi mieluummin Sánchezin nykytilannetta.
– Sánchezista on kirjoitettu mediassa paljon, joten minulla ei ole juurikaan lisättävää. Siirto voi tapahtua tai yhtä hyvin jäädä tapahtumatta. Jos se ei tapahdu, hän pelaa meillä lauantaina.
– Olen tehnyt pelaajasiirtoja 30 vuoden ajan, joten siirron tapahtuminen on todennäköistä. Se voi kuitenkin myös kaatua millä hetkellä tahansa.
– Numeroista en halua puhua, sillä se on Unitedin ongelma. Kunnioitan Unitedia, sillä he hankkivat itse rahat, joita maksavat pelaajilleen, Wenger toteaa.
– Sánchezin asenteen kanssa minulla ei ole mitään ongelmaa. Hän treenasi eilen kanssamme täysin sitoutuneena. Hän on 29-vuotias ja hänen seuraava sopimuksensa on tietysti hänelle erittäin tärkeä.
Palkka ei ongelma Mkhitarjanin kanssa
Mikäli Sánchez matkaa Unitediin, uskotaan Henrikh Mkhitarjanin siirtyvän toiseen suuntaan. Wenger ei kiinnostustaan edes yritä peitellä. – Se on mahdollista, sillä pidän Mkhitarjanista. Kohtasimme hänet usein jo, kun hän pelasi Dortmundissa. Palkka ei tule olemaan ongelma. Sánchezin tavoin myös Mesut Özilin Arsenal-sopimus kattaa vain meneillään olevan kauden. Vaikka Wenger puhuukin Sánchezin lähdöstä avoimesti, hän vakuuttaa olevansa täysin varma siitä, että Özil ei siirry tammikuussa minnekään. [readmore from=Arsenal] Entä sitten muut tulijat? Eniten on Arsenalin kohdalla puhuttu Dortmund-kärki Aubameyangista, mutta Wenger varoo menemästä asioiden edelle. – Minulla ei ole siihen mitään lisättävää. Tällaisten asioiden on parempi pysyä salassa ja olla kommentoimatta mitään ennen kuin siirrot ovat maalissa. Bordeaux’n Malcomin suhteen Wenger painoi tiukasti jarrua. – En usko, että olemme lähelläkään Malcomin hankintaa tässä siirtoikkunassa, hän naulasi. Yksi pelaajista, joiden sopimus umpeutuu kesällä, on vihdoin pidempään pahemmitta vammoitta pelaamaan päässyt Jack Wilshere. – Tiedämme, mitä haluamme. Haluamme hänen jäävän. Yritämme löytää Jackia tyydyttävän taloudellisen ratkaisun, Wenger kertoi. Lopuksi Wengeriltä kysyttiin, onko Arsenal-fanien syytä hyväksyä, ettei seura voi kilpailla Manchesterin seurojen taloudellisen mahdin kanssa. – Taloudellisessa mielessä kyllä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö voisi haastaa heitä kentällä, Wenger kuittasi. Lähde: BBCLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen