Byyri: Palloliiton puheenjohtajaksi pyrkivä Ari Lahti: ”Meillä on selässä apina”
Kuva: Juha Tamminen
Tulevana lauantaina Suomen Palloliitolle valitaan uusi puheenjohtaja. Ehdolla pestiin ovat Ville Niinistö, Mika Aaltonen ja Ari Lahti, joka sanoo Byyrin haastattelussa, että suomalainen jalkapallo tarvitsee yksinkertaisesti lisää rahaa.
Lahti oli ehdolla Palloliiton puheenjohtajaksi jo vuonna 2012, jolloin hän hävisi vaalit Pertti Alajalle, joka menehtyi viime elokuussa. Nyt Alajalle haetaan seuraajaa.
Veikkausliigan Kuopion Palloseuran pääomistajana tunnettu Lahti omaa huomattavasti enemmän taustaa jalkapallon päätöksenteosta kuin muut ehdokkaat. Hänellä on neljä vuotta kokemusta pääsarjaa hallinnoivan Jalkapalloliiga ry:n puheenjohtajana sekä yli kymmenen vuotta sen hallituksen jäsenenä.
Investointipankkiirina Lahti näkee, että kotimaiseen jalkapalloon on saatava lisää pääomaa, kunhan se kulkeutuu oikeisiin paikkoihin.
– Montako pääsponsoria liiton alaisilla joukkueilla ja sarjoilla on? Miesten A-maajoukkueella on muutama, mutta nekin summat ovat ihan surkeita. Olemme tehneet jotain väärin, sanoo Lahti.
Hän näkee, että avain rahaongelmaan olisi Huuhkajien historiallinen pääsy arvokisoihin ”yhtään naisten futista väheksymättä”.
– Meidän on pakko päästä lopputurnaukseen miesten A-maajoukkueen kanssa. Tarina on nähty lentopallossa, koripallossa ja jääkiekossa. Meillä on selässä apina, jota emme ole saaneet pudotettua.
Lahden mukaan HIFK:n tippuminen ja sitä myötä Stadin derbyjen menettäminen oli iso kolhu suomalaiselle jalkapallokulttuurille, joka on hänen mukaansa kuitenkin elpymässä maanlaajuisesti. Hän löytää kulttuurista myös ikävän lieveilmiön.
– Se, mitä en ymmärrä, on väkivalta. En oikein ymmärrä edes motiiveja taustalla. Se on mielestäni todella vastenmielistä.
– Jääkiekossa on väkivaltaa kaukalossa paljon, ja se on kielteistä lajille. Jalkapallossa meillä ei kentällä sitä juurikaan ole, joten on tosi ikävää, että se alkaa katsomoissa.
Lahti uskoo, että Palloliitolla voi olla iso rooli kannattajatoiminnan edistämisessä ja auttamisessa. Hän haluaa myös itse heittäytyä mukaan ja onkin vaalilupaukseksi luvannut seurata ensimmäisen A-maaottelun ensimmäisen puoliajan fanien kanssa.
– Olen liigan puheenjohtajana tietysti ollut paljon aitioissa, mutta se on jotenkin niin saatanan kaukana siitä tunnelmasta.
Lue Byyrin juttu Lahdesta tästä linkistä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan