HS: Palloliiton toimintatavat kokevat kahden vuoden päästä mullistavan muutoksen
Kuva: Juha Tamminen
Suomen Palloliiton ylimääräisessä liittokokouksessa päätettiin tänään isoista asioista. Helsingin Sanomat uutisoi Suomen suurimman urheilun lajiliiton siirtyvän vuonna 2020 täysin uuteen toiminta- ja hallintomalliin.
Uuteen malliin liittyy useampia suuria muutoksia. Valtakunnallinen seurojen kokous kokoontuu joka toinen vuosi. Se hyväksyy strategian ja valitsee puheenjohtajiston neljäksi vuodeksi.
Uudistuksen myötä päätöksiä tullaan tekemään myös seuraparlamentissa ja alueparlamenteissa. Valtakunnallinen 30-jäseninen seuraparlamentti valitaan aina kahdeksi vuodeksi.
Seuraparlamentin roolina on valita liittohallitus kahdeksi vuodeksi ja hyväksyä liiton toiminta- ja taloussuunnitelma.
Seuraparlamentin edustajat tullaan valitsemaan eri puolilta Suomea.
Alueparlamentti taas vastaa alueellisesta vaikuttamisesta ja seuraa lähipalveluiden toteutumista.
Palloliitto valitsee myös myöhemmin tänään uuden puheenjohtajansa viime vuonna menehtyneen Pertti Alajan seuraajaksi. Samalla julkistetaan myös kaksi uutta varapuheenjohtajaa.
Lähde: Helsingin Sanomat
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”