KuPS jatkoi voittojen tiellä Suomen Cupissa – Maarianhaminassa nähtiin kuusi maalia
Kuva: Juha Tamminen
Miesten Suomen Cupissa pelattiin sunnuntaina kaksi alkulohkon toisen kierroksen ottelua.
Päivän ensimmäisessä koitoksessa PS Kemi joutui taipumaan Kuopion Palloseuralle Junkohallissa lukemin 1-3. Kemiläiset saivat loistavan alun otteluun, kun Keaton Isaksson vei kotijoukkueen johtoon seitsemännellä minuutilla. Puolen tunnin kohdalla KuPS taisteli itsensä tasoihin Rasmus Karjalaisen osumalla.
Toinen jakso eteni pitkään tasatilanteessa, kunnes jo viime kaudelta tuttu ”keltamusta vartti” vierähti käyntiin. Ensin Petteri Pennanen vei kuopiolaiset 78. minuutilla johtoon ja Urho Nissilä viimeisteli taululle loppulukemat kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
KuPS voitti Suomen Cupin ensimmäisessä ottelussaan Kakkosen porilaisjoukkue Musan Salaman 5-2. PS Kemi kärsi ensimmäisellä kierroksella 0-2-tappion Ykköseen nousseelle AC Kajaanille.
Päivän toisessa ottelussa IFK Mariehamn voitti Ykköseen tulevaksi sarjakaudeksi nousseen Klubi 04:n Eckeröhallenissa lukemin 4-2.
Katsojille tarjottiin heti ottelun alusta alkaen tapahtumarikasta viihdettä, sillä IFK-konkari Amos Ekhalie vei kotijoukkueen johtoon jo ensimmäisellä minuutilla. Varttia myöhemmin Thomas Mäkinen kasvatti saarelaisten johdon ja kahteen maaliin, mutta Klubin Karim Zine iski kavennusosuman puolen tunnin pelin jälkeen.
Nicklas Maripuu vei isännät takaisin kahden maalin johtoon 39. minuutilla, mutta Jyri Kiuru iski helsinkiläisten toisen osuman vain minuuttia myöhemmin.
Toista jaksoa oli takana 25 minuuttia, kun Thomas Mäkinen osui toistamiseen ja iski taululle loppulukemiksi 4-2.
IFK Mariehamn päihitti ensimmäisessä ottelussaan Honka Akatemian murskaluvuin 4-0. Klubi 04 ylsi viime viikonloppuna 1-1-tasapeliin Veikkausliigaan nousseen Turun Palloseuran kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan