Lehti: Ruotsissa loistavaa työtä tekevä valmentaja ehdolla Valioliiga-seuran manageriksi
Kuva: Getty Images
Ruotsin pääsarja Allsvenskanissa pelaavan Östersundsin päävalmentaja Graham Potter on noussut yllätysnimenä yhdeksi ehdokkaaksi Valioliiga-seura Stoken uudeksi manageriksi, kertoo Daily Mail.
Potter, 42, on ainoa englantilaisvalmentaja, jonka joukkue pelaa eurooppalaisen cup-kilpailun lopputurnauksessa tällä kaudella. Östersunds selvisi lohkokakkosena jatkoon Eurooppa-liigan alkulohkostaan. Ruotsalaisjoukkueen ensimmäisen pudotuspelikierroksen vastustajaksi arvottiin Arsenal.
Östersunds pelasi Ruotsin neljännellä sarjatasolla, kun Potter siirtyi seuran päävalmentajaksi vuonna 2011. Hän onnistui kuitenkin johdattamaan joukkueen kolmeen peräkkäiseen sarjanousuun sekä viime kaudella Ruotsin Cupin voittoon.
Potter pelasi Stokessa laitapuolustajana vuosina 1993-1996, ja Daily Mailin mukaan hän on kiinnostunut auttamaan entisen seuransa ahdingosta ulos.
Stoke tiedotti lauantaina antaneensa kenkää manageri Mark Hughesille, joka aloitti tehtävässä vuonna 2013. Englantilaisseura on Valioliigassa 22 kierroksen jälkeen sijalla 18. Lauantaina Stoke putosi FA Cupista häviämällä neljännen sarjatason Coventry Citylle lukemin 1-2.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”

- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu