AS Monacon tähtipelaaja myöntää lähtöhalunsa: ”Aikani täällä on tulossa päätökseen”
Kuva: Getty Images
Brasilian maajoukkueen keskikenttäpelaaja Fabinho myöntää, että hänen aikansa AS Monacossa on todennäköisesti tulossa päätökseen.
Ikäisekseen varsin kokenut Fabinho, 24, on ehtinyt pelata jo yli 200 ottelua Monacon paidassa. Joukkueen tukipilareihin kuuluva brassitähti on herättänyt huhujen mukaan muun muassa Atlético Madridin ja Manchester Unitedin kiinnostuksen.
Joulukuussa hän myönsi, että hänen toiveensa on lähteä muualle tänä vuonna, ja tuoreessa Lancen haastattelussa hän teki asian entistä selvemmäksi.
– Jos oikea siirto tulisi kohdalle, kenties joku toinen liiga tai joku seura, jolla on isommat rakenteet ja suuremmat tavoitteet… Minä rakastaisin sitä, sanoi Fabinho.
– Olen nauttinut ajastani Monacossa. Voitin täällä mestaruuden, mutta nyt uskon, että aikani täällä on tulossa päätökseen.
– Tiedän, että seuran tavoitteena on sijoittua toiseksi sarjassa ja ansaita siten paikka Mestarien liigaan. Meidän tavoitteenamme ei ole hankkia maailmanluokan nimiä, vaan lupaavia nuoria.
– Uskon, että olen itsekin käynyt sen läpi. Tulin tänne täysin tuntemattomana, mutta nousin ihmisten tietoon ja saavutin asioita. Joten ehkä tarvitsen jonkun uuden haasteen.
LUE MYÖS:
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta